perjantai 8. huhtikuuta 2011

Persikkahyydykekakku

Kiitti ja moi! Työpaikalle piti viedä läksiäiskakkua - tai ei pitänyt, mutta halusin. Haeskelin helppoa ja raikasta kakkuohjetta netin ihmemaasta, ja päädyin tekemään persikkahyydykekakun LeivinLiinan kehumalla ohjeella mutta hiukkasen vähennetyllä liivatemäärällä - mikä taas johtui tietysti siitä, että muistin niitä olleen kaapissa enemmän. Kakku pysyi kuitenkin hyvin koossa ja mielestäni hyydykekakut maistuvatkin enemmän kuin liivatetta ei ole kovin paljoa. Alla ohje siis lähes alkuperäisenä.


Pohja:
200 g piparkakkuja tai digestivejä murustettuna
100 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
3 liivatelehteä (alkup. 5)
2,5 dl Flora Vispiä/kermaa vaahdotettuna
200 g vaniljan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
2 prk persikkasosetta
1,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl kylmää vettä

Päällinen:
3 prk persikkasosetta
2 liivatelehteä (alkup. 3)
tilkka vettä

Murusta piparit/keksit esimerkiksi pienessä pussissa lihanuijalla hakaten tai monitoimikoneen leikkurinterällä. Sulata rasva. Sekoita murustetut piparit ja rasva keskenään ja taputtele leivinpaperirinkulalla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto" sekä persikkasoseet. Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Kuumenna vesi mikrossa tai kasarissa kiehuvaksi, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, anna jäähtyä hetki. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Päällinen: Liota liivatteet ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Sekoita huolellisesti persikkasoseisiin ja kaada sitten varovasti hyytyneen kakun päälle. Anna hyytelöityä vähintään puoli tuntia.



Koristeet -kukkanen ja liperit- ovat sokerimassaa. Puoli vuorokautta kuivuneet koristeet pysyivät siisteinä kakun päällä noin tunnin ennen kuin alkoivat pehmetä, eli yllättävästi ne kestivät näinkin kostealla alustalla. Kakusta tykättiin kovasti, ja aloin jo pohtia seuraavan hedelmäkakun makua. Päärynä kenties? Vaiko banaani?

3 kommenttia:

  1. Tää on kyllä hyvää :P
    Komeat koristeet! Yllättävää, että kestivät noin hyvin kakun päällä ennen kuin alkoivat sulaa :O

    VastaaPoista
  2. Tästä tuli tosiaan ihan hillittömän hyvää, työporukka kehui kuorossa :) Jännä juttu, kun tuo mousse ei ennen kakkuun päätymistään maistunut mitenkään erityisen ihmeelliselle.

    Koristeiden kesto yllätti itsenikin!

    VastaaPoista
  3. Tämä kakku pääsi heti kakkujen TOP3-listalle, kiitokset mahtavasta ohjeesta!! :) Vähän jännitin tuota samaa, kun tuo mousse ei mielestäni ollut kovin herkkullista kun sen tein, mutta vuorokauden jääkaapissa levättyään maku oli aivan taivaallinen! :) Tätä tulee varmasti tehtyä uudestaankin.

    VastaaPoista