sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Sokerimassa-askartelua

Kaikenmoinen näprääminen auttaa kuummasti irtaantumaan työkuvioista, joten yhtenä yksittäisenä vapaapäivänä (jollaisina allekirjoittaneen on todella vaikea päästä vapaapäiväfiilikseen) askartelin aamun ratoksi tällaisia:



Valkoinen on ruokakaupasta saatavaa tavallista sokerimassa, vaaleanpunaiset osat marsipaania. Sokerimassa yllätti hyvällä muotoiltavuudellaan, tosin kuivuminen oli hyvässä ja pahassa varsin nopeaa.

Lopputulos: Kukat ja nopat näyttävät ihan kukilta ja nopilta, töppösistä en ole ihan niin vakuuttunut. Mutta tuo otus tuossa keskirivissä... Aikomus oli tehdä siitä ensin elefantti (Merjan möhköfantin innoittamana), mutta sitten se alkoikin muistuttaa koko ajan enemmän hiirtä. Mies sitten nimesi sen hirsuksi, hiiren ja norsun rakkauslapseksi :)
                  

perjantai 18. helmikuuta 2011

Pesto-kasvispiirakka

Kaupan pakastealtaasta löytyi uutta kevyttä ja edullista piirakkataikinaa (jonka nimeä en tietenkään muista, pitääpä tarkistaa), joten olihan sitä testattava. Ihan kelpo piiras siitä syntyi, tosin pohjasta tuli melko leipämäistä. En tosin tiedä kertooko se kovinkaan hyvää, että aamupalaksi piiras vielä maistui sekä itselleni että armaalle asuinkumppanilleni, mutta päivällisen aikaan mies paistoi jo itselleen tonnikalamunakasta...



Ohje:
1 pakastepiirakkataikina
1/2 pientä punaista paprikaa
1/2 pientä vihreää paprikaa
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1/2 kesäkurpitsaa
3 rkl pestoa
2/3 vuohenjuustotankoa
2 munaa
2,5 dl ruokakermaa
ripaus suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa

1. Sulata taikina ja painele se piirasvuokaan.
2. Levitä pesto taikinapohjan päälle.
3. Pese ja pilko paprikat ja halkaise tomaatit. Kuori ja pilko kesäkurpitsa. Ripottele kasvikset piiraaseen.
4. Viipaloivuohenjuusto ja laita viipaleet piiraaseen päälimmäiseksi.
5. Sekoita kananmunat, ruokakerma ja mausteet ja lisää seos piiraaseen.
6. Paista 200 asteessa puolisen tuntia. Koristele basilikalla.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Mud cake-muffinsit


Luulin olevani kovinkin originelli, kun keksin tehdä miehen pyytämän mudcaken eli mutakakun sijaan mutamuffinseja, vaan enpäs ollut. Ainakin  Crazy Baker ja Ewelyn ovat tehneet vastaavia, ja heidän ohjeellaan toteutin omanikin. Vaalean siirapin vaihdoin tummaan kun kaapissa sattui olemaan sitä, mutta muita muutoksia en tehnyt. Hyvää tuli! Koristelin muffinsit  vispi-rahkaseoksella, toki jäätelökin olisi käynyt. Itseasiassa muffinsit olivat herkullisia myös ilman kuorrutusta, mutta ystävänpäivän kunniaksi päätin nähdä hieman ekstravaivaa. Eiväthän nuo keskeltä kuopalla olevat muffinit kovin kauniitakaan ole... Rakenne ja maku näissä olivat kuitenkin juuri oikeat, eli mutakakun ystävät pitävät näistä varmasti!

Ohje:
2 kananmunaa

2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
0.5 dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl vehnäjauhoa
1dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g tummaa suklaata

Kuorrutus:
1 prk Flora Vispiä
125 g (1/2 Ehrmann-purkillista) rahkaa
100 g lime-valkosuklaarahkaa
Sokeria maun mukaan

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakao, suola sekä leivinjauhe. Sekoita sula voi, siirappi ja öljy keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää jauhoseos, sekä lopuksi sulatettu suklaa. Annostele muffinivuokiin, paista 175 asteessa uunin keskitasossa 12 minuutin ajan. Anna jäähtyä. Vatkaa Flora Vispi ja sekoita siihen rahkat. Mausta sokerilla mieleiseksesi ja pursota.