tiistai 13. joulukuuta 2011

Banaani-suklaamuffinsit

Nämä muffinsit syntyivät piparkakkumuffinsien kanssa samalla uuninlämmityksellä. Heti uunista ottamisen jälkeen nämä eivät ole parhaimmillaan, vaan kaipaavat epäilemättä päivän-pari maustumisaikaa ennen syömistä. Allekirjoittaneeltahan tällainen ei onnistu lainkaan, mutta onneksi muffinsit jäivät toiseen kotiin odottamaan aikaansa.

Ohje (12 isoa muffinsia):
150 g margariinia tai voita
1,5-2 dl sokeria
2 munaa
1 pieni, ruskeapilkkuinen banaani
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
6 kpl suklaakonvehteja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmunat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää seokseen lopuksi maito ja haarukalla muusattu banaani. Lusikoi taikinasta puolet isoihin muffinsivuokiin, paina keskelle puolikas konvehti ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Koristele tomusokerilla, jos aika antaa myöten (minulla ei antanut).

lauantai 10. joulukuuta 2011

Piparinen lappilaispiha



Olipas hankala nimetä tätä työtä kuvaavasti. Askartelimme tämän pihapiirin puolisoni kanssa itsenäisyyspäivän iltana hörppien glögiä ja katsellen sivusilmällä Linnan juhlia. Mies taiteili poron, kelon ja ihmiset, minä pikkumökin (josta piti alunperin tulla nili) ja kodan. Osat liimattiin yhteen tomusokeriseoksella, joka sai rauhassa kovettua muutaman päivän ennen koristelua. Koristelu on ihan vain tomusokeria ja vettä (+pari minttusuklaaraetta), värit Wiltonin pastavärejä. Keltainen väri puuttui enkä sitä tätä varten viitsinyt ostaa, joten puvut jäivät vähän vaillinnaisiksi (pahoitteluni, jos siellä joku saamelainen tätä lukee). Taikina on kaupan pakastealtaasta ja Sunnuntain.



Hyvää joulunaikaa!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Piparkakkumuffinsit

Jotain jouluista teki mieli leipoa vanhempien pakasteeseen vierasvaroiksi. Ohje on täältä, ainoastaan kardemumma on jätetty pois ja korvattu kolmella teelusikallisella piparkakkumaustetta. Hyvää, helppoa ja jouluista!


Valitettavasti tällä hetkellä käyttämässäni tietokoneessa ei ole kuvankäsittelymahdollisuutta, mutta tuolta ne siis näyttivät.