sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Lohimöttöset


Vilkkilässä on alettu terveellisiksi -ainakin yhden opin mukaan. Tämän blogin kohtalo on siis jokseenkin auki, kuten arvannette. Alla kuitenkin yksi, varmasti jokaisen suuhun maistuva ohje, jonka mukaan tein itselleni eväsherkkuja. Lisättäköön, ettei Vilkkilän väki ole alkanut karppaamaan, vaikka allaoleva ohje sopii hyvin vhh-dieettiä noudattaville ja siitä eri versioita karppifoorumeilla liikkuukin:

Lohimöttöset:
6 kananmunaa
n. 100 g juustoraastetta
100-150 g kylmäsavulohta
1/2 punainen paprika
1/2 vihreä paprika
n. 1 dl kermaa tms.
ripaus sitruunapippuria
tilliä

Sekoita munien rakenne rikki. Heitä joukkoon paloiteltu lohi ja paprikat sekä juustoraaste. Lisää kerma, hätätilanteessa maitokin käy. Mausta sitruunapippurilla ja tillillä, suola möttösiin tulee juustosta ja lohesta. Jaa seos silikoniin muffinsivuokiin ja paista 175-200 asteessa kunnes möttösiin tulee väriä (kestää uunista riippuen ehkä kauankin, itse paistoin 175 asteessa puolisen tuntia.)

torstai 14. heinäkuuta 2011

Kinkku-pinaattipiiras




Nimen lisäksi tästä piiraasta ei sitten juuri olekaan sanottavaa. Ruokaisaa oli, ja hyvää myös. Pohjana oli kaupan voitaikina, täytteinä ainakin kinkkua, pinaattia ja paprikaa, hyydyttämässä muistaakseni kuusi kananmunaa eikä lainkaan ruokakermaa tms. Enempää en muista, sillä piiraan kuva ehti olla kamerassa aika pitkään ennen blogiin siirtoa, sorry.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kesäinen kukkakakku


Tämän kakun vein mennessäni juhannusjuhliin, ja valinta (ja vaivannäkö) todella kannatti! Kesäinen ulkonäkö, herkullisen mansikkainen maku ja hauska " pystyrakenne" keräsivät kakulle runsaasti kiitollisia syöjiä. Ohjetta en ihan tarkkaan muista, mutta pääpiirteissään kakku rakentui näin:

Perusta:

Tee kaksi kääretorttupohjaa. Soseuta reilusti tuoreita mansikoita, lisää joukkoon jämäkkää mansikkahilloa ja tarpeen mukaan myös liivatelehti tai pari. Levitä seos jähtyneille kääretorttupohjille. Vatkaa purkki kuohukermaa, sekoita siihen rasia maustamatonta tuorejuustoa ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä mansikkaseoksen päälle ja kääri tortut. Laita ne tiiviisti paketoituina muotoutumaan jääkaappiin hetkeksi. Leikkaa sitten tortut kolmeen osaan (yht. kuusi tasamittaista pätkää) ja aseta ne kukan muotoon pystyasentoon tarjoilualustalle.

Päällinen:
Vatkaa purkki Flora Vispiä ja sekoita siihen purkki rahkaa. Mausta sokerilla. Rouhi muutama rivi valkoista suklaata ja paloittele jokunen mansikka ja viipaloi kiivi. Levitä kerma-rahkaseos kakun pinnalle, koristele mansikoilla, kiiviviipaleilla ja suklaalla.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Keventäjän kinkkukakku

Tehtävänä kakku työmatkalta palaavalle miehelle, aikaa puoli tuntia ja kauppareissulla osatamatta jäi iso osa aineksista. Huoh. Vaan näistä lähtökohdista syntyi kuitenkin aivan kelpo voileipäkakku, ohje alla. Kakku on varsin kevyt, joten ihan "täysrasvaisen" voileipäkakun makua siihen ei tietenkään saa, mutta suosittelen kokeilemaan siitä huolimatta. Näemmä voileipäkakku voi olla sekä kevyttä että herkullista. Huomaa, että ohje on pieneen reunavuokaan, tuplaa määrät normaalikokoista vuokaa varten.





Pohja:
5 viipaletta jälkiuunileipää
0,5 dl maitoa

Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja asettele ne tiiviiksi kerrokseksi irtopohjavuoan pohjalle. Kostuta maidolla, laita päälle paino ja siirrä jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Täyte:
250 g rahkaa (Ehrmann)
50 g pippurituorejuustoa
100 g raejuustoa
4 rkl (kevyt)majoneesia
100 g saunapalvikinkkua
reilu 1/2 punainen paprika
2 liivatelehteä
2 cm pala purjoa
5 viinirypälettä
2 ohutta kinkkusiivua (leikkele)

Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita rahka, raejuusto ja tuorejuusto keskenään. Paloittele paprika ja kinkku ja lisää ne rahkaseokseen, mutta jätä hieman paprikaa syrjään koristelua varten. Kiehauta tilkka vettä, liuota liivatelehdet siihen ja kaada nauhana muun täytteen joukkoon. Laita täyte leipäpohjan päälle ja siirrä hyytymään jääkaappiin. Pieni kakku hyytyi nopeasti, isoon varaisin mieluummin koko päivän - ehtiipä kakku sitten maustuakin kunnolla. Koristele purjolla, viinirypäleillä, paprikalla ja kinkulla.