sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Marsipaaniruusu


Ihka ensimmäinen itse marsipaanista tekemäni ruusu. Paksuista lehdistä huolimatta kukkanen näytti suunnilleen siltä mitä toivoinkin. Tekovinkkejä katsoin täältä, muotteja tai marsipaanityökaluja kun ei kotoani löydy -vielä.

Raitakakku mansikoista ja suklaasta


Vilkkilässä on tohinaa niin lomareissujen kuin muuton (pian muuttojenkin) tiimoilta, joten kovin paljon en ole ehtinyt keittiössä viettää aikaani. Tämän kakun vein vanhemmilleni loman alkamista juhlistamaan, samoin kuin parikymmentä muffinsia, jotka tein tällä tutulla ohjeella, tosin ilman valkoista suklaata.

Käytin raitakakkuun sekä tuoreita mansikoita että tummaa, Italiasta tuomaani suklaata. Tuoreet mansikat maistuivat mukavasti myös valmiissa kakussa, sääli että pakastemansikoista tehty mikätahansa ei koskaan ole aivan yhtä herkullista kuin tuoreista mansikoista tehty. Nautitaan siis kesän antimista kun vielä voidaan! Mansikkaviipaleista tulee pohjan ja suklaaraidan väliin oma kerroksensa, joka ei valitettavasti näy juuri kuvissa. Omasta mielestäni mansikkaviipaleet toivat kakkuun ihanaa raikkautta ja myös mukavan erilaista koostumusta verrattuna pehmeisiin mousseraitoihin. Raitojen värit olivat niin kauniit, että en halunnut peittää kakun sivuja tai pintaa kokonaan. Tein siis kermatilkasta ruusukkeita, joista keskimmäiseen laitoin kuvan ottamisen jälkeen marsipaaniruusun.



Raitakakku syntyi tällaisella, itse kehittämälläni ohjeella:

Pohja:
2 munan sokerikakkupohja (vaikkapa täältä, tosin samanlaisiahan nuo aika pitkälti kaikkialla ovat...)

Kostutus:
Mansikkamehua

Pohjan päälle:
n. 10 kpl mansikoita

Suklaaraita:
70g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
100 g vaniljatuorejuustoa
125 g maitorahkaa (Ehrmann ei ole niin hapanta kuin esim. Valion rahkat)
(sokeria maun mukaan, itse laitoin noin ruokalusikallisen - tulos ei ollut kovin makea, mutta hyvin suklainen)
2 liivatelehteä

Mansikkaraita:
15-20 mansikkaa
2,5 dl Flora Vispiä
100 g vaniljatuorejuustoa
125 g maitorahkaa
2 liivatelehteä
Sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan (pitänee opetella ottamaan määrät ylös...)

1. Valmista kakkupohja leivinpaperilla peitetyssä irtoreunavuoassa. Kun pohja on jäähtynyt, kostuta se huolellisesti mansikkamehulla. Viipaloi mansikoita sen verran, että voit peittää viipaleilla kakkupohjan. Koko kakku kootaan irtopohjavuokaan.

2. Valmista suklaaraita. Vatkaa kerma ja sekoita siihen tuorejuusto sekä rahka. Sulata suklaa ja valuta se seokseen samalla sitä vatkaten. Mausta sokerilla omaan suuhusi sopivaksi (tarvittavan sokerin määrä riippuu myös käyttämästäsi suklaasta). Lisää seokseen lopuksi pakkauksen ohjeen mukaan liotetut ja kiehuvaan vesitilkkaan (n. 2 rkl riittää) sulatetut liivatelehdet. Kaada seos mansikkakerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään siksi aikaa, kun teet mansikkaraidan.

3. Pilko mansikat. Vatkaa Flora Vispi ja erota siitä noin viidesosa kakun koristelua varten erilliseen astiaan. Sekoita tuorejuusto ja rahka vispiin. Lisää seokseen viimeisenä mansikat, tasoita seos sähkövatkaimella ja mausta sitten sokerilla. Liota liivatteet, sulata ne vesitilkkaan ja lisää neste täytteen joukkoon. Kaada täyte suklaakerroksen päälle ja annan kakun hyytyä kylmässä.

4. Mausta loppu vispi sokerilla ja pursota siitä haluamiasi koristeita kakun päälle.

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Daimpiirakka

Tätä piirakkaa tein keväällä, ja muutama palanen siitä löytyi vielä pakasteesta. Ohje on Nasuttajan ja mitä mainioin. Tätä herkkua ei tee mieli -edes minun- syödä kovin suurta määrää kerrallaan, mutta se lienee vain hyvä. Yksi parhaista kokeilemistani ohjeista!


(Juu, ehkä nämä kuvani ovat vähän turhan pelkistettyjä... Katsotaan mitä voin asialle tehdä kunhan elämä taas rauhoittuu ja aikaa on enemmän!)

Loppuun vielä ohje:

Pohja:

4½ dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhetta
4½ rkl vaaleaa kaakaojauhetta
225 g margariinia
2 dl vettä
3 munaa

Kinuski:
125 g voita
1 dl sokeria
½ dl siirappia
2 dl kermaa

Päälle:
1 levy (200g) suklaata
4 rkl öljyä
Dajm-rakeita (näitä minulla ei ollut)

Sekoita kuivat aineet. Sulata rasva kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Sekoita kuivat aineet ja vesi-rasvaseos puuharukalla. Lisää munat. Paista pellillä leivinpaperin päällä 175 asteessa n. 20 min.
Valmista kinuskikastike. Keitä kaikkia aineta n. 20 min. tai kunnes seos sakenee. Levitä kastike jäähtyneen kakun päälle.

Sulata suklaa ja lisää siihen öljy. Levitä suklaa jäähtyneen kinuskin päälle. Koristele Daim-rakeilla.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Pätkismuffinsit

Vilkkilässä muutetaan taas pian -blogin nimi ei siis ole tuulesta temmattu- joten kaappien tyhjentäminen oli laitettava vauhtiin jälleen kerran. Tein tutulla ohjeella pätkismuffinseja, joita en kiireen vuoksi koristellut ollenkaan vaan laitoin suoraan pakasteeseen syöjiä odottamaan.


Ohje:

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla. Taikinasta saat noin 12 kpl isoja muffinseja. Paista 225 asteessa 12-15 min. Anna jäähtyä. Voit koristella muffinsit esimerkiksi kermavaahdolla.