tiistai 28. syyskuuta 2010

Valkosipulisydämet



Viimeaikaisista leivonnaisistani huomaa, ettei mitään erikoista ole tapahtunut: ohjelmassa on arkea ja arki maistuu tällä erää leivälle. Onneksi edes hyvälle leivälle. Kokeilin hoitaa flunssaa valkosipulisydämillä, jotka syntyivät tällaisen (jokseenkin tavallisen sämpylätaikinaohjeen) ohjeen mukaan:

50 g hiivaa
5 dl vettä
1 rkl siirappia
1 tl suolaa
7 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ohraleseitä
1,5 dl ruisjauhoja
50 g voita
4 valkosipulinkynttä

Lämmitä vesi sopivaksi ja lisää siihen hiiva, suola ja siirappi. Alusta taikinaan kuivat aineet ja jätä nousemaan liinan alle noin puoleksi tunniksi. Sulata voi kattilassa ja purista siihen valkosipulinkynnet, anna hautua hetki. Kaada voiseos kohonneeseen taikinaan ja sekoita käsin. Kaada vaivattu taikina uunipellille leivinliinan päälle ja tasoita se jauhotetuilla käsillä levyksi. Anna nousta ainakin sen aikaa, mitä uunin lämpeämiseen kuluu. Painele kohonneesta taikinasta piparkakkumuotilla sydämiä öljyten muottia välillä (estää tarttumisen) ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Irroita hieman jäähtyneet sydämet veistä apuna käyttäen.




En tiedä johtuiko flunssani katoaminen runsaasta valkosipulista vai punahattu-uutteesta, mutta pääasia että mokoma katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Ja itseleivottu leipä on aina hyvää, vaikka sillä tuleekin herkuteltua leivontapäivänä enemmän kuin tarpeen olisi. Vaan haitanneeko tuokaan, kun en karppiheimoon kuulu?

1 kommentti: