Vilkkilässä vilisee, ei kissoja vaan ihmisiä, jotka eivät asu missään. Koti on siellä missä uuni lämpiää ja rakkaat ihmiset istuvat hetkeksi saman pöydän ääreen. Tervetuloa mukaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat piirakat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makeat piirakat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 10. syyskuuta 2012
Mokkapalat
Nämä mokkapalat syntyivät pikkuveljen vanhasta kotitalouden kirjasta napatulla ohjeella ja olivat sangen hyviä. Kuinkas muutenkaan! Alla ohje tiivistettynä ja hitusen muutettuna. (Lähde: Hämäläinen et al. 1999. Kotitalouden perustaidot.)
Pohja:
2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa tai kermaa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja / sämpyläjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Kuorrutus:
25 g sulatettua voita
tilkka vahvaa kahvia
2 dl tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää maito ja sulatettu, kädenlämpöinen rasva.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.
4. Paista 10-15 minuuttia 200 asteessa.
5. Sekoita kaikki kuorrutteen aineet keskenään ja levitä hieman jäähtyneen pohjan päälle.
6. Koristele kookoshiutaleilla.
Jos ohjeen tuplaa, siitä riittää pellilliseen. Suosittelen, tämä tekee takuulla kauppansa!
torstai 12. huhtikuuta 2012
Kaurainen raparperipiirakka
Uusi raparperisuosikkini: makeaa, kauraista ja niin hyvää! Virallinen syy leipomiseen oli tietysti pakastimen tyhjentäminen edelliskesän saaliista... Kuva on pääsiäisenä vietetyistä valmistujaiskahvitteluista, esittelen muut tarjoilut myöhemmin.
Ohje mukailtuna täältä.
Taikina:
150 g margariinia
50 g öljyä
3 dl sokeria
4 munaa
4 tl kaardemummaa
4 tl leivinjauhetta
6.5 dl vehnäjauhoja
Päälle: 0,5-1 l raparperipaloja
Kuorrutus:
150 g voi/marg
3 dl sokeria
4 tl vanilijasokeria
4 dl kaurahiutaleita
1. Kaiva raparperit pakasteesta, sulata lävikössä.
2. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää munat samalla vatkaten.¨
3. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan.
4. Levitä taikina reunalliselle uunipellille tai pariin pienempään vuokaan ja paista n. 10-15 minuuttia 200 asteessa.
5. Sulata rasva kattilassa, lisää muut aineet ja sekoita hyvin.
6. Lisää paistetun pohjan päälle raparperit ja kuorrute. Paista vielä n. 20-30 minuuttia 175 asteessa.
7. Syö vaniljakastikkeen tai vastaavan herkun kanssa. Nam!

torstai 8. syyskuuta 2011
Ihana omena-rahkapiirakka
Kuva täältä.
Terveellistä tai ei, mutta Vilkkilään tuotiin eräänä päivänä kassillinen omenoita. Pieniä, kirpeitä ja vähän kolhiintuneita, mutta ah, niin kotimaisia, lähellä tuotettuja ja luomuja kuin olla voi. Siispä mehuntekoon! Mehu oli hyvää sekin, mutta vielä parempaa oli piirakka, johon käytin mehusta jääneen, sitruunaisen "omenasakan". Eihän sitä poiskaan raaskinut heittää, ainakaan minä... Onneksi taloon oli tulossa vieraita juuri sopivasti piirakan tekopäivänä. Allaoleva ohje on muokattu Leipuri Hiivatilta, jonne suuri kiitos ihanasta ohjeesta!
Pohja (piirasvuoka):
3 dl vehnäjauhoja
21dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita
1 munaa
Täyte:
1-2 tl kanelia
noin 1,5-2dl mehusta ylijäänyttä omenamassaa tai omenahilloa
1 prk rahkaa
21dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 munaa
1. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Lisää sekaan voisula ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja painele uunipellille.
2. Levitä omenahillo tai vastaava pohjan päälle. Ripottele mausteeksi kanelia.
3. Sekoita täytteen ainekset ja kaada omenoiden päälle.
4. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min.
torstai 11. elokuuta 2011
Lime-mustikkapiirakka
Tämän piirakan ohje löytyi Aamulehden jälkiruokakisasta, ja on siis Eve-nimisen tytön kilpailuun lähettämä voittajaresepti. Koska lähikaupasta ei löytynyt ohjeessa ollutta lime-valkosuklaarahkaa, laitoin sen sijaan purkillisen sitruuna- ja toisen vaniljarahkaa. Limeä oma piirakkani ei siis ole nähnytkään, toisin kuin otsikko antaa ymmärtää.
Itse en tätä piirakkaa maistanut, joten liitän kommentin tänne kun saan sellaisen. Vaikea tosin kuvitella, että näin hyvillä aineksilla saisi aikaan kovin kehnon lopputuloksen! Ohjetta en viitsi nyt tänne kopioida, sillä "yksinoikeudella Aamulehdelle" -huomio ohjeen alussa nosti hiukseni pystyyn. Käykääpä siis kurkkaamassa ohje ylläolevasta linkistä jos pakastimesta löytyy vielä viime kesän mustikoita tai kuluvan kesän sadosta tekee mieli jotain leipoa.
tiistai 9. elokuuta 2011
Pähkinäsuklaatorttu
Kinuskikissa oli leiponut helpon oloista pähkinäsuklaatorttua (ainakin ohje on lyhyt!), ja päätin eräänän sateisena kyläilypäivänä täydentää vanhempieni jääkaappia tällä herkulla. Äkkimakeasta pitävät läheiseni väittivät pitävänsä lopputuloksesta, joten olen tuotokseen tyytyväinen. Koska oikea pähkinävoi maksaa reilusti eenmmän kuin sokeriset korvikkeensa (jota myös KK vaikuttaa käyttäneen, aito voihan ei ymmärtääkseni ole lainkaan makeaa), ostin suosiolla kaupan halvinta, Rainbow:n valmistamaa suklaalevitettä. Pähkinää koko hoidossa oli etiketin mukaan kokonaiset 1%, joten heitin pohjan ja täytteen väliin pari kourallista rouhittuja pähkinöitä sattumiksi. Pohjankin suhteen oikaisin: ostin kaupasta valmiin taikinan, mutta tunnustan kyllä haukkoneeni henkeä lukiessani tuoteselostetta kotona. Pohjassa oli -ellen väärin muista- 11 eri E-koodilla merkittyä osasta. Yääääh. Maksanee siis vaivan tehdä taikina itse, kuten aion itsekin vastaisuudessa yrittää tehdä.
Alla ohje omilla muutoksillani.
Pohja:
Sunnuntai murotaikina (pakaste)
Kostutus:
¼ dl maitoa
Täyte:
2 ½ dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella tai Rainbow)
2 liivatelehteä
kourallinen-pari pähkinöitä
Koristelu:
Pirkka Luomu tummasuklaa (rouheinen)
Sulata murotaikina ja levitä se piirasvuokaan. Paista 225 asteessa 10-13 minuuttia. Kostuta maidolla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja suklaalevite. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada suklaaseokseen. Rouhi pähkinät ja levitä ne pohjan päälle. Kippaa päälle suklaaseos. Koristele vaikkapa rouhimalla päälle tummaa suklaata tai tai kuten Kinuski on tehnyt, pursottamalla päälle suklaalevitettä. Itselläni joukkoon livahti myös muutama kookoshippu. Tarjoile jääkaappikylmänä.
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Key lime pie - limettipiirakka
Tämä ohje löytyi kohtuullisen tuoreesta Kodin Kuvalehdestä. Toteutukseltaan se oli yksinkertainen, joten päätin kokeilla ohjeen toteuttamista vanhempieni kahvipöytään. Kannatti! Kivan raikas piirakka sopisi varmasti myös kesäisiin juhliin, eikä varmaan kärsi lämmöstäkään kovin helposti. Ohjetta isompaan vuokaan tätä ei kannata tehdä, sillä itse taisin tehdä sen 27 cm vuokaan ja tulos oli - noh, littanahko. Mutta herkullinen, valjusta ulkonäöstään huolimatta!
Tässä ohje suoraan lehden sivuilta kopioituna:
4–5 limettiä
1 tölkki (375 g) kondensoitua maitoa
Pohja75 g (suolatonta)voita
120 g (noin 9 kpl) digestive- tai isoja kaurakeksejä
2 rkl sokeria
Koristeluun1–2 dl kuohukermaa
tomusokeria
--- 1. Valmista ensin täyte. Pese limetit hyvin ja raasta kuorista vihreää osaa ruokalusikallisen verran. Purista limeteistä mehu. Sitä tarvitaan 1½ dl. Laita keltuaiset ja kuoriraaste esimerkiksi teräskulhoon. Vatkaa pari minuuttia, kunnes saat vaaleaa ja kuohkeaa vaahtoa. Kaada sekaan säilykemaito ja vatkaa tasaiseksi. Lisää limettimehu ja sekoita hyvin. Seos alkaa kiinteytyä. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
2. Tee sillä välin piirakan pohja. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja sulata voi. Murskaa keksit (muruja tulee olla noin 3¼ dl). Sekoita keksimurut, voi ja sokeri haarukalla keskenään.
3. Kaada seos halkaisijaltaan noin 23 cm:n kokoiseen, voideltuun piirakkavuokaan. Painele muruseos tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa uunin keskitasolla 15–20 minuuttia, kunnes se alkaa tuoksua paahteiselta ja on saanut hiukan väriä.
4. Ota pohja uunista ja kaada sille limettitäyte. Kypsennä piirakkaa vielä 15–20 minuuttia, kunnes täyte on kiinteää, mutta keskusta hytkyy vielä hieman piirakkaa kevyesti ravistettaessa. Anna piirakan jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä jääkaappiin viilenemään vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli.
5. Koristele piirakka vasta ennen tarjoilua. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta sokerilla. Pursota kermavaahdosta ruusukkeita piirakan reunoille tai peitä koko pinta kermavaahdolla.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Mud cake
Simppeli mutakakkuohje löytyi Soppakellarista ja päätyi toteutukseen vielä sitäkin yksinkertaisempana. Hyvää ja nopeatekoista! Nämä ainekset löytynevät suunnilleen jokaisesta keittiöstä ilman ekskursiota lähi-Prismaan. Alla oman versioni ohje.
150g suklaata (laitoin 100g tummaa ja 50 g maitosuklaata)
150g voita tai margariinia
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta¼ tl suolaa
2 dl sokeria
3 kananmunaa
tomusokeria koristeluun
1. Laita rasva sulamaan kattilaan ja paloittele suklaa mukaan. Sekoittele ja anna palojen sulaa melkein kokonaan. Nosta kattila liedeltä, jälkilämpö riittää sulattamaan lopun suklaan loppuun. Kaada seos reilun kokoiseen kulhoon.
2. Lisää hieman jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen kaakaojauhe ja kahvi. Sekoita tasaiseksi. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää siivilän lävitse suklaaseoksen joukkoon.
3. Vatkaa huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele munavaahto varovasti suklaaseoksen joukkoon.
4. Kaada taikina voideltuun piirasvuokaan ja paista 175 asteessa keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Ripottele jäähtyneen kakun pinnalle tomusokeria.
5. Tarjoa sellaisenaan kahvin kanssa tai vaniljakastikkeella höystettynä.
Mikähän siinä on, etten nykyään tahdo viitsiä juuri makeita herkkuja leipoa saati syödä? Suolaiset maistuvat vain niin paljon paremmin... Toisaalta, kakkuja syön vähän väliä joka tapauksessa töissä, se lienee ainakin jonkinlainen selitys. Jonkinlainen läksiäiskakku päässee kuitenkin pian tekolistalle, sillä keväällä Vilkkilässä muutetaan jälleen.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Viinimarjatorttu
Tämä leivonnainen on sekoitus kaikkea: tavallista kakkua, piirakkaa ja juustokakkua. Hyvää, ja teema-lautaselle mahtuvana koko on pieneen talouteen juuri sopiva. Pohjana on appelsiinimehulla kostutettu yhden munan sokerikakkupohja, päällä liivatteella hyydytetty kerma-rahka-viinimarjahyytelöseos, päällä mustaviinimarjakeko ja rouhittua valkosuklaata. Pikapursotukset kerma-rahka-seoksella suoraan muovipussista. Ohjetta en viitsi tähän kirjoittaa, koska en eri ainesten määriä ihan tarkkaan enää muista.
Mmmm, marjoja, kermaa ja valkoista suklaata... Ei näistä aineksista voi tulla kuin hyvää!
torstai 13. tammikuuta 2011
Iik, lautasellani on hirviö!
Mikähän tämä mahtaa olla?
Kuvankäsittely hämää, oikeasti tuotos oli väriltään vielä paljon kirkkaampi pinkki.
Kerrottakoon, että tein kaksi samanlaista pohjaa ja kuorrutin toisen "sillä mitä kaapista löytyi", toinen odottaa vielä vuoroaan... Ja saa odottaakin, kunnes saan vieraita ja haen kaupasta ainekset parempaan kuorrutteeseen: ei kai näin kirkuvan pinkkiä piirakkaa (tjsp.) halua kukaan syödä? Piirakka kärsi muutenkin epäonnesta, joten tässä vain kurkistus lautaselle. Palaan asiaan, jos seuraava yksilö sekä maistuu että näyttää paremmalta...
maanantai 3. tammikuuta 2011
Päärynä-homejuustotorttu
Kaunis kuva äitini leivontakirjassa (ohje nimeltä Mehevä juustotorttu teoksessa Kotileipun neljä vuodenaikaa, kirj. Joutjärvi) houkutti kokeilemaan tätä ohjetta. Alla teoksen ohje hiukkasen muunneltuna, jollaisena sen itse toteutin. Herkusta tuli samana päivänä syötynä hieman mitäänsanomaton fiilis, mutta perheen nirsoin jäsen kehui tuotosta seuraavana aamuna oikeinkin maukkaaksi - siispä tämä kannattanee tehdä maustumaan päivää ennen tarjoilua. Torttu sopii aikuiseen makuun, lapset tuskin tästä pitävät.
Pohja:
4 dl piparkakkuja murustettuna
80 margariinia
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g homejuustoa
1/4 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 dl päärynöiden lientä
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
Päälle:
2 tlk säilykepäärynöitä
1 dl päärynälientä
6 liivatelehteä
Säilykekirsikoita tms. koristeluun sopivaa
1. Sekoita pehmeä margariini piaparkakkumuruihin ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle (alle kannattaa laittaa leivinpaperia). Laita pohja jäähtymään jääkaappiin.
2. Sekoita tuorejuusto ja homejuusto keskemään (suosittelen käyttämään sähkövatkainta). Lisää seokseen mausteet ja 1/2 dl päärynöiden lientä. Liota liivatelehdet viileässä ja sulata ne sitten kuumaan päärynämehutilkkaan, jonka kaadat aavistuksen jäähtyneenä seokseen. Lisää viimeiseksi vaahdotettu kerma, sekoita hyvin ja kaada jähmettymään piirakkapohjan päälle.
3. Valuta päärynät ja soseuta ne. Liota liivatteet, sulata ne kiehuvaan mehutilkkaan ja lisää mehu sitten päärynäsoseeseen. Kaada seos hyytyneen juustotäytteen päälle ja anna hyytyä viileässä mieluiten seuraavaan päivään. Koristele esimerkiksi säilykekirsikoilla.
Pahoitteluni iltahämärässä otetun kuvan laadusta. Vaan kun täällä pohjoisessa ei tällä hetkellä juuri muuta olekaan kuin hämärää, niin minkäs teet... Jälleen yksi hyvä syy odottaa kevättä!
tiistai 30. marraskuuta 2010
Valkosuklaaruudut
Kinuskikissa on edelleen kaikkien aikojen leivontablogisuosikkini, osin selkeiden ohjeiden ja osin monipuolisuutensa vuoksi. Ihan pelkkiin kakkublogeihin en ole niin syventynytkään, kunhan käyn vain joskus ihailemassa komeita kuvia. Kakkuja kun on harvoin aikaa tai tarvettakaan tehdä.
Vastikään jouduin leipomaan töihin "jotain hyvää", ja koska aika oli kortilla, päädyin Kinuskikissan siniristileivoksiin ilman siniristiä. Tein kissan ohjeen tuplana, ja se riitti juuri sopivasti ison uunipellin kokoiseen annokseen. Kuvan alla ohje sellaisena kuin sen toteutin.
18 palaa
Pohja:
300 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
6 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
Kuorrutus:
400 g valkosuklaata
1 dl kuohukermaa
Koristeet:
Sokerihelmiäisiä
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat yksitellen joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle 1-1,5 cm paksuksi levyksi. Paista 200 asteessa 10-13 min. Anna jäähtyä.
Paloittele valkosuklaa mikronkestävään astiaan ja sulata miedolla lämmöllä (200 W) välillä sekoitellen. Lämmitä kuohukerma kattilassa, mutta älä anna kuumentua kiehuvaksi. Kaada valkosuklaasula ohuena nauhana vispilällä sekoittaen lämpimän kerman joukkoon. Jos seos tuntuu paksulta, siirrä kattila vielä hetkeksi levylle “jälkilämpöön”. Kaada suklaa pohjan päälle ja anna jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista paloiksi.
Makua en vielä osaa arvioida, se jäänee syöjien arvioitavaksi... Kerron tuomion, kunhan testiryhmä on suoriutunut tehtävästään! Edit: Lähes kaikki meni, mutta hillittömiä ylisanoja tuotos ei synnyttänyt. Ihan kelpo piirakkaa, mutta omaan makuuni vähän turhan tiivis rakenne ja äitelä maku... Vai söinköhän vain liian suuren palasen kerralla?

tiistai 26. lokakuuta 2010
Vaniljatäytteinen mustikkapiiras
Muutto on (jälleen) takana, eikä uudessa asunnossa ole pakastinta. Mitäs tehdään? Sulatetaan sinne kootut mustikat ja tehdään niistä piirakka, tietysti! Tai piirakoita, jos tarkkoja ollaan. Yksi syötiin kotona vieraiden kanssa, toinen lähti vanhemmilleni ja kolmas tehtiin työpaikan maanantaiaamuista kahvipöytää piristämään. Kahta aiempaa en kuvannut, mutta ne olivat tuttuja kermaviilillä maustettuja piiraita (esimerkiksi Suolaa & Pippuria -blogissa on tällainen ohje). Kolmatta en halunnut samalla ohjeella enää tehdä, joten päätin tehdä Kinuskikissan ohjeen mukaista vaniljaista mustikkapiirakkaa kardemumman makuisella pohjalla. Nam!
Seuraavana päivänä vaniljatäyte oli jo hyytynyt ja tuotoksesta olisi saanut kauniimman kuvan, vaan minkäs teet kun ei moista malta odottaa... Myös maku tuntui vain paranevan jääkaapissa. Kehuttakoon myös että taikinan maustaminen kardemummalla yllätti allekirjoittaneen iloisesti: asunto tuoksui herkulliselta vielä seuraavana päivänäkin ja pohja oli todella herkullinen. Mielestäni usein piirakkapohjat ovat turhan kovia ja mauttomia, mutta tämä oli oma oiva lisänsä kokonaisuuteen. Kaunis kiitos siis Kinuskikissalle!
Liitän tähän alle vielä ohjeen.
Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kardemummaa
Täyte:
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kevytmaitoa
1 keltuainen
1 vaniljatanko tai 3 maustemittaa vaniljajauhetta (itse käytin vanillinisokeria)
200 g vaniljatuorejuustoa (Sunnuntai)
1 kananmuna
6 dl mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muutamassa erässä taikinaan. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
2. Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri. Lisää joukkoon vähän kerrassaan maito. Lisää vispilällä sekoittaen keltuainen. Mikäli käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja laita puolikkaat kattilaan. Jos käytät vaniljajauhetta, lisää se kattilaan.
3. Kuumenna kiisseliä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes se pulpahtaa muutaman kerran. Nosta pois liedeltä. Poimi mahdolliset vaniljatangon puolikkaat kiisselistä. Sekoita joukkoon vaniljatuorejuusto ja kananmuna. Levitä pohjan päälle.
4. Sekoita mustikoihin perunajauhot ja sokeri. Levitä mustikat vaniljatäytteen päälle.
5. Paista 200 asteessa 45 minuuttia. Suojaa pinta foliolla, jos pohjan reunat tummuvat liikaa ennen ajan täyttymistä. Anna piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen tarjoilemista

perjantai 9. heinäkuuta 2010
Daimpiirakka
Tätä piirakkaa tein keväällä, ja muutama palanen siitä löytyi vielä pakasteesta. Ohje on Nasuttajan ja mitä mainioin. Tätä herkkua ei tee mieli -edes minun- syödä kovin suurta määrää kerrallaan, mutta se lienee vain hyvä. Yksi parhaista kokeilemistani ohjeista!
Loppuun vielä ohje:
Pohja:
4½ dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhetta
4½ rkl vaaleaa kaakaojauhetta
225 g margariinia
2 dl vettä
3 munaa
Kinuski:
125 g voita
1 dl sokeria
½ dl siirappia
2 dl kermaa
Päälle:
1 levy (200g) suklaata
4 rkl öljyä
Dajm-rakeita (näitä minulla ei ollut)
Sekoita kuivat aineet. Sulata rasva kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Sekoita kuivat aineet ja vesi-rasvaseos puuharukalla. Lisää munat. Paista pellillä leivinpaperin päällä 175 asteessa n. 20 min.
Valmista kinuskikastike. Keitä kaikkia aineta n. 20 min. tai kunnes seos sakenee. Levitä kastike jäähtyneen kakun päälle.
Sulata suklaa ja lisää siihen öljy. Levitä suklaa jäähtyneen kinuskin päälle. Koristele Daim-rakeilla.
(Juu, ehkä nämä kuvani ovat vähän turhan pelkistettyjä... Katsotaan mitä voin asialle tehdä kunhan elämä taas rauhoittuu ja aikaa on enemmän!)
Loppuun vielä ohje:
Pohja:
4½ dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhetta
4½ rkl vaaleaa kaakaojauhetta
225 g margariinia
2 dl vettä
3 munaa
Kinuski:
125 g voita
1 dl sokeria
½ dl siirappia
2 dl kermaa
Päälle:
1 levy (200g) suklaata
4 rkl öljyä
Dajm-rakeita (näitä minulla ei ollut)
Sekoita kuivat aineet. Sulata rasva kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Sekoita kuivat aineet ja vesi-rasvaseos puuharukalla. Lisää munat. Paista pellillä leivinpaperin päällä 175 asteessa n. 20 min.
Valmista kinuskikastike. Keitä kaikkia aineta n. 20 min. tai kunnes seos sakenee. Levitä kastike jäähtyneen kakun päälle.
Sulata suklaa ja lisää siihen öljy. Levitä suklaa jäähtyneen kinuskin päälle. Koristele Daim-rakeilla.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Amerikkalainen omenapiirakka
Tämä omenapiirakka syntyi pikaisesti pitkähkön työputken ainoana välipäivänä, kun päätin hurauttaa mökille lataamaan akkuja. Ja kun mökillä ollaan, silloin tehdään siitä mitä sattuu olemaan, joten ohje muuttui jonkin verran alkuperäisestä. Toki takana olevan intensiivisen työjakson jälkeinen väsymys vaikutti myös: en viitsinyt esimerkiksi kuoria niin monta omenaa kuin alkuperäisessä ohjeessa oli... Ihan kelpo piirakkaa tämä silti oli, vaikkei Mummo Ankan luomuksiin verrattuna kovin korkea keskeltä olekaan. Seuraavana päivänä piirakka on kuulemma parhaimmillaan, mutta meillä se meni samoin tein ja maun paraneminen jäi siis mysteeriksi. Ylipäätään parempia omenapiirakoita olen sekä syönyt että tehnyt, joten tämä jäänee vain kokeiluksi.
Tällaisella ohjeella syntyi minun versioni:
Pohja:
4½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
150 g rasvaa (laitoin perusflooraa ja voita noin puolet ja puolet)
vajaa 1 dl kylmää vettä
Täyte:
4 isoa omenaa
1 1/4 dl sokeria
1 tl kanelia
2 rkl perunajauhoja
ripaus suolaa
Pinnalle:
kermaa
sokeria
Tarjoiluun:
kermavaahtoa
Sekoita taikinan kuivat aineet ja lisää joukkoon paloiteltu, jääkaappikylmä rasva. Murusta taikina joko vatkaimella tai käsin ja lisää siihen lopuksi vesi. Laita taikina jääkaappiin noin tunniksi (puolikin tuntia riittää), ja jaa se kahteen samankokoiseen osaan. Kauli molemmat osat erikseen kahden leivinpaperin välissä mahdollisimman ohuiksi levyiksi ja laita toinen levyistä vuoan pohjalle. Laita pohjan päälle täyte: Kuoritut ja lohkotut omenat, joiden päälle olet ripotellut täytteen kuivat aineet. Laita toinen taikinalevy piirakan kanneksi ja nipistä taikinalevyt reunoista yhteen. Tee kanteen pieniä viiltoja veitsellä ja voitele kuori kermalla. Ripottele päälle sokeri ja paista ensin 15 minuuttia 200 asteessa uunin alatasolla, sitten vielä 45 minuuttia 175 asteessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)