perjantai 9. heinäkuuta 2010

Daimpiirakka

Tätä piirakkaa tein keväällä, ja muutama palanen siitä löytyi vielä pakasteesta. Ohje on Nasuttajan ja mitä mainioin. Tätä herkkua ei tee mieli -edes minun- syödä kovin suurta määrää kerrallaan, mutta se lienee vain hyvä. Yksi parhaista kokeilemistani ohjeista!


(Juu, ehkä nämä kuvani ovat vähän turhan pelkistettyjä... Katsotaan mitä voin asialle tehdä kunhan elämä taas rauhoittuu ja aikaa on enemmän!)

Loppuun vielä ohje:

Pohja:

4½ dl sokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1½ tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhetta
4½ rkl vaaleaa kaakaojauhetta
225 g margariinia
2 dl vettä
3 munaa

Kinuski:
125 g voita
1 dl sokeria
½ dl siirappia
2 dl kermaa

Päälle:
1 levy (200g) suklaata
4 rkl öljyä
Dajm-rakeita (näitä minulla ei ollut)

Sekoita kuivat aineet. Sulata rasva kattilassa, lisää vesi ja kiehauta. Sekoita kuivat aineet ja vesi-rasvaseos puuharukalla. Lisää munat. Paista pellillä leivinpaperin päällä 175 asteessa n. 20 min.
Valmista kinuskikastike. Keitä kaikkia aineta n. 20 min. tai kunnes seos sakenee. Levitä kastike jäähtyneen kakun päälle.

Sulata suklaa ja lisää siihen öljy. Levitä suklaa jäähtyneen kinuskin päälle. Koristele Daim-rakeilla.

3 kommenttia:

  1. Tätä on kai pakko kokeilla kunhan ehdin!!! Varmasti namia! :)

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä, Sumi! Tämä on tosiaan ykkösherkkuni, jota en tosin (onneksi) sen makeuden vuoksi voi syödä kovin suuria määriä kerralla. Ehkä hyvä niin!

    VastaaPoista