torstai 26. elokuuta 2010

Tunnustus



Sumi vinkkasi blogissaan olevasta tunnustuksesta, kiitos kaunis sinne! Täytyykin pohtia ketkä saavat tämän minulta, kivoja blogeja on niin paljon.... Hmmm. Palaan asiaan toisen kerran, nyt kutsuvat tenttikirja ja teemuki.

Ennen siirtymistäni takavasemmalle jaan vielä vielä ne seitsemän "kun sain nyt tämän tunnustuksen" -asiaa kanssanne. Siispä:

1. Kotini ikkunasta avautuu äärettömän kaunis jokimaisema.
2. Olen käynyt juoksemassa tällä viikolla pipo päässä ja lapaset käsissä -hrrr...
3. Odotan muuttoa isompaan asuntoon ja ennen muuta tulevan työhuoneen saamista käyttöön.
4. Olen juuri nyt mahdottoman nälkäinen.
5. Päätin tänään perustaa yhdistyksen (minkä, se lienee syytä jättää vain lähipiirin tietoon ennen kuin perustamiskokous on pidetty).
6. En tiedä stressaanko tällä hetkellä enemmän opiskelujani vai töitä, mutta sen tiedän että stressaan.
7. Lauloin eilen ensimmäisen kerran julkisesti, yksin ja mikrofoniin. Huh.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Oliivi-siemensämpylät

Laiskotti, mutta jotain konkreettista teki mieli tehdä varsin teoreettisten opiskelujen ja jokseenkin abstraktien töiden ohella. Leipää siis, ja koska sämpylöiden vaivaaminen on mielestäni työlästä, tein helppoja levysämpylöitä. Vaivatonta ja hyvää! Oliiveja olisi voinut pilkkoa myös taikinaan, ehkä kokeilen sitä vielä joskus.

Ohje:
5dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa
vajaa 0,5 dl oliiviöljyä
6 dl sämpyläjauhoja (minulla Myllärin)
4 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisrouhetta
1,5 dl auringonkukansiemeniä
15 isoa tai 20 pientä oliivia

Liuota hiiva  +42 asteiseen veteen. Lisää mausteet. Alusta kuivat aineet taikinaan ja lisää viimeisenä joukkoon auringonkukansiemenet. Anna kohota puolisen tuntia peitettynä. Vaivaa taikinaa vielä hieman, lisää öljy ja kaada taikina leivinpaperilla peitetylle, reunalliselle uunipellille. Tasoita taikina ja anna sen kohota vielä jonkin aikaa liinan alla. Kun taikina on kohonnut, vedä siihen viillot molempiin suuntiin niin, että taikinaan muodostuu neliöitä. Viipaloi  oliivit ja painele viipaleet neliöihin. Paista uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kun leipä on jäähtynyt, voit taitella neliöt irti toisistaan.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Karjalanpiirakat


En ole koskaan pitänyt itse tehtyjä karjalanpiirakoita kovin ihmeellisen makuisina (paitsi erässää pohjois-karjalalaisessa maatilamatkailussa syömiäni, jotka olivatkin varsin legendaarisessa maineessa). Jokin outo voima sai minut kuitenkin kokeilemaan onneani parin vuoden piirakattomuuden jälkeen, ja tulos yllätti varsin positiivisesti. Väitän kyllä edelleen että jotkut kaupan piirakoista ovat parempia, mutta suunta on ylöspäin!

Ohje on Sunnuntain Hienon täysjyväruisjauhon pakkauksesta:

Riisitäyte:
5 dl vettä
2 1/2 dl puuroriisiä
1 l maitoa
3/4 tl suolaa

Kuoritaikina:
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
5 1/2 dl Sunnuntai Hienoa Täysjyväruisjauhoa

Voiteluun:
50 g Sunnuntai Leivontamargariinia
1 dl vettä

1. Valmista ensin täyte. Lisää kiehuvaan veteen riisi. Anna kiehua noin 10 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. Lisää maito ja keitä hiljalleen välillä sekoittaen 40-45 minuuttia. Mausta suolalla. Jäähdytä täyte.


2. Valmista kuoritaikina puuron kypsyessä. Sekoita kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa taikina tasaiseksi.

3. Laita uuni lämpenemään 275 asteeseen. Leivo sillä välin taikinasta tanko ja jaa se 30 palaan.

5. Pyörittele palat palloiksi ja litistä ne tasapaksuiksi lettusiksi. Pinoa lettuset ja ripottele väliin runsaasti sihtiruisjauhoa. Peitä letut esim. ylösalaisin käännetyllä taikinakulholla kuivumisen estämiseksi.

6. Kauli lettuset ohuiksi pyöreiksi piirakan kuoriksi (halkaisija 12-13 cm) sihtiruisjauhoja apuna käyttäen. Pinoa kuoret limittäin, ripottele väliin sihtiruisjauhoa ja peitä esim. ylösalaisin käännetyllä taikinakulholla kuivumisen estämiseksi.

7. Harjaa kuorista jauhot pois pullasiveltimellä. Levitä kuorille reilu ruokalusikallinen riisipuuroa ja sulje piirakat: nosta kaksi reunaa täytteen päälle niin, että puuroa jää noin sentin verran näkyviin. Aloita rypyttäminen keskeltä ylöspäin ja poimuta molemmat reunat yhtä aikaa etusormella painaen tiheiksi poimuiksi. Käännä piirakka ja rypytä toinen puoli samaan tapaan.

8. Nosta piirakat pellille leivinpaperin päälle ja paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean värin.

9. Kiehauta voitelua varten kattilassa margariini ja vesi. Sivele kuumat piirakat kauttaaltaan vesi- ja margariiniseoksella. Anna kuorien pehmetä voipaperin ja leivinliinan alla.

Ainoat tekemäni muutokset olivat paistaminen 250 asteessa ja piirakoiden kastaminen vesi-voi -seoksessa voitelun sijaan. Tein piirakoita myös hieman vähemmän, 6 pientä ja 18 isoa piirakkaa.


tiistai 3. elokuuta 2010

Marsipaaniruusuja ja -possuja


Marsipaanin käsittely on mainio stressipurkukeino, kuten toki leipominenkin. Vilkkilän uuni on edelleen pysynyt kylmänä eikä kaikkia keittiötarvikkeita ole vielä purettu muuttolaatikoista, mutta näpräsin eräänä iltana tällaisia marsipaanikoristeita. Possuista tykkäsin ja ruusujen suhteen uskon olevani kehityskelpoinen (vain yksi -kuvassa vasemmassa alakulmassa oleva yksilö- epäonnistui täydellisesti, jipii!), joten ehkä noista joku pääsee käyttöönkin. Ruusut tein käsin terälehtiä muotoillen.



Possuja askartelin Eben hyvillä ohjeilla ihan vain haarukkaa ja teelusikkaa apuna käyttäen. Silminä possuilla on strösselimurut, jotka on kiinnitetty tomusokeri-vesiseoksella. Lieneekö kohta aika hankkia muutama marsipaanityökalu? Hmmm...



Marsipaani tuntuu kuivuvan kovin hitaasti, lieneeköhän tähän syynä poikkeuksellisen lämmin ja kosteakin ilma? Niin tai näin, taidan kohta laittaa tuotokset pakasteeseen ennen kuin possujen korvat ja ruusujen terälehdet kovin painuvat...