Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyydykekakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tavallinen hyydykekakku epätavallisista aineksista


Mikä sitten itse kullekin epätavallista on? Minulle outoa tässä ohjeessa (jonka lopputulos ylläolevan kuvan oikeanpuoleinen yksilö on) oli lähinnä sokerin ja jauhojen jättäminen yhtä ruokalusikallista lukuunottamatta)kokonaan pois. Limen mehun sijaan olisi voinut käyttää vettä, nyt täytteeseen tuli aika vahva limen maku. Ja muutenhan tuo ei haittaa, mutta kaakaon kanssa lime ei ehkä sovi parhaalla mahdollisella tavalla.

Ajattelin osallistua tällä ohjeella Nami-Hiiren kakkukisaan, jossa tavoite oli tehdä oma muunnelma joko netistä tai muusta lähteestä löytyneestä kakkukuvasta. Vaan myöhästyin! Vasemmalla nyt kuitenkin oma inspiraatiokuvani - kukahan lienee ottanut?-, joka löytyi karppausfoorumilta. Siitä syntyi halu tehdä hyydykekakku, jossa on tumma ja tiivis pohja ja paljon, paljon täytettä. Myös idea kakun sisällöstä löytyi kyseiseltä foorumilta, tosin allaoleva ohje on linkin reseptistä tekemäni muunnos.

Pohja:

100g tummaa suklaata
100g voita
2 munaa
1rkl kookosjauhoja
1 rkl raakakaakaojauhetta

Täyte:

6 dl kuohukermaa
1 prk philadelphia -tuorejuustoa
250 g rahkaa (Ehrmann)
9 liivatelehteä
1 limen mehu
3 rkl raakakaakaojauhetta
1,5 dl jäisiä vadelmia
1 rkl vaniljasokeria
maun mukaan vaniljasteviaa

1. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Lisää muut aineet ja vatkaa taikinamaiseksi.
2. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Jäähdytä.
3. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää vaahtoon rahka ja tuorejuusto. Makeuta makusi mukaan vaniljasokerilla ja stavianesteellä, sokeriakin voi toki käyttää.
4. Kuumenna limen mehu ja sulata siihen liivatelehdet. Kaada neste täyteseokseen.
5. Levitä puolet seoksesta kakkupohjan päälle. Ripottele täytteen sekaan jäisiä vadelmia.
6. Lisää lopputäytteeseen kaakaojauhe, tarkista maku ja levitä se vadelmien päälle. Hyydytä muutama tunti.
7. Koristele mieleiseksesi.

tiistai 9. elokuuta 2011

Pähkinäsuklaatorttu



Kinuskikissa oli leiponut helpon oloista pähkinäsuklaatorttua (ainakin ohje on lyhyt!), ja päätin eräänän sateisena kyläilypäivänä täydentää vanhempieni jääkaappia tällä herkulla. Äkkimakeasta pitävät läheiseni väittivät pitävänsä lopputuloksesta, joten olen tuotokseen tyytyväinen. Koska oikea pähkinävoi maksaa reilusti eenmmän kuin sokeriset korvikkeensa (jota myös KK vaikuttaa käyttäneen, aito voihan ei ymmärtääkseni ole lainkaan makeaa), ostin suosiolla kaupan halvinta, Rainbow:n valmistamaa suklaalevitettä. Pähkinää koko hoidossa oli etiketin mukaan kokonaiset 1%, joten heitin pohjan ja täytteen väliin pari kourallista rouhittuja pähkinöitä sattumiksi. Pohjankin suhteen oikaisin: ostin kaupasta valmiin taikinan, mutta tunnustan kyllä haukkoneeni henkeä lukiessani tuoteselostetta kotona. Pohjassa oli -ellen väärin muista- 11 eri E-koodilla merkittyä osasta. Yääääh. Maksanee siis vaivan tehdä taikina itse, kuten aion itsekin vastaisuudessa yrittää tehdä.

Alla ohje omilla muutoksillani.

Pohja:
Sunnuntai murotaikina (pakaste)

Kostutus:
¼ dl maitoa

Täyte:
2 ½ dl Flora Vispiä
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl pähkinäsuklaalevitettä (esim. Nutella tai Rainbow)
2 liivatelehteä
kourallinen-pari pähkinöitä

Koristelu:
Pirkka Luomu tummasuklaa (rouheinen)

Sulata murotaikina ja levitä se piirasvuokaan. Paista 225 asteessa 10-13 minuuttia. Kostuta maidolla. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja suklaalevite. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne sitten kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada suklaaseokseen. Rouhi pähkinät ja levitä ne pohjan päälle. Kippaa päälle suklaaseos. Koristele vaikkapa rouhimalla päälle tummaa suklaata tai tai kuten Kinuski on tehnyt, pursottamalla päälle suklaalevitettä. Itselläni joukkoon livahti myös muutama kookoshippu. Tarjoile jääkaappikylmänä.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kolmen suklaan kakku


Tämän kakun osa oli kova. Kasasin sen kiireellä erään työpäivän aamuna, kiitoskakuksi eräälle ryhmälle.  Ärsytys nro 1: Alimman kerroksen tumma suklaa ei tainnut lämmetä mikrossa tarpeeksi, sillä vaikka se oli sulaa, se jähmettyi hassuiksi "hippusiksi" moussen seassa. Alimmasta kerroksesta ei siis tullut lainkaan kauniin tasaisen ruskea, vaan vaalea, tummilla pilkuilla. Makukaan ei ollut tasainen, niin kuin aiemmin tekemässäni samanlaisessa kakussa (josta ei harmillisesti ole kuvaa).
Ärsytys nro 2: Mies alkoi touhutessani siivota keittiötä, ja sattui -kakun ollessa viimeistä kerrosta vaille valmis- nakkaamaan syvällä lautasella, vedessä likoamassa olleet liivatelehdet tiskialtaaseen. Noh, eipä hätää, laitoin uudet lehdet taas kylmään veteen ja touhusin samalla keittiötä kiireellä kuntoon. Enkä tietenkään malttanut odottaa, että olisivat mokomat ehtineet olla tarpeeksi kauan kylmässä. Kävi nimittäin niin, että lehdet eivät sulaneetkaan kunnolla kuumaan vesitilkkaan, vaan jäivät inhottavaksi "rihmastoksi" moussen sekaan. Eivätkä ne muuten sekoittuneet mousseen sitten millään. Yöks. Noh, äkkiä suurimmat rihmat pois ja talon viimeinen liivatelehti pehmenemään veteen. Sillä välin minä juoksin vessaan laittautumaan työkuntoon. Tällä kertaa liivate toimi ongelmitta, mutta sitähän oli tietysti liian vähän. Ja niitä rihmoja oli siellä edelleen, grr. Tein sitten valkosuklaakerroksesta todella ohuen ja koetin kaapia siihen moussea kulhon reunoilta rihmoja vältellen. Valkosuklaakerroksen koostumus ei tietenkään ollut paras mahdollinen, mutta kakku pysyi koossa ja maittoi syöjille. Jälkimmäinen lienee pääasia.

Kakun täytteiden mittasuhteet kopsin Herkkupuodista. Alla toteutus.

Pohja:
150-200 g suklaahippukeksejä
50-100g voita / margariinia
Täyte:
8 keltuaista
2 munaa
1,25 dl sokeria
6 liivatetta
120g valkoista suklaata
120g maistosuklaata
120g tummaa suklaata
8 dl kuohukermaa

pari palaa suklaata koristeeksi

1. Tee ensin pohja: Murskaa keksit ja sekoita ne hiukan pehmenneen rasvan kanssa. Painele irtopohjavuoan pohjalle.
2. Vaahdota keltuaiset, munat ja sokeri vaahdoksi. Vaahdota myös kerma. Laita liivatteet kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Sulata tumma suklaa.
3. Erota kulhoon kermavaahdosta 1/3 ja sekoita joukkoon tumma suklaa. Sulata 2 liivatetta kuumaan vesitilkkaan ja kaada kermavaahdon joukkoon ohuena nauhana. Lisää joukkoon 1/3 kanamuna-sokerivaahtoa. Sekoitin ja kaadoin kelmulla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Anna hyytyä viitisen minuuttia jääkaapissa.
4. Toista sama maitosuklaalla, ja lopuksi valkoisella suklaalla.
5. Rouhi päälle makusi mukaista suklaata (esim. minttu sopisi varmasti).

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Persikkahyydykekakku

Kiitti ja moi! Työpaikalle piti viedä läksiäiskakkua - tai ei pitänyt, mutta halusin. Haeskelin helppoa ja raikasta kakkuohjetta netin ihmemaasta, ja päädyin tekemään persikkahyydykekakun LeivinLiinan kehumalla ohjeella mutta hiukkasen vähennetyllä liivatemäärällä - mikä taas johtui tietysti siitä, että muistin niitä olleen kaapissa enemmän. Kakku pysyi kuitenkin hyvin koossa ja mielestäni hyydykekakut maistuvatkin enemmän kuin liivatetta ei ole kovin paljoa. Alla ohje siis lähes alkuperäisenä.


Pohja:
200 g piparkakkuja tai digestivejä murustettuna
100 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
3 liivatelehteä (alkup. 5)
2,5 dl Flora Vispiä/kermaa vaahdotettuna
200 g vaniljan makuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvavalmistetta
2 prk persikkasosetta
1,5 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
1/2 dl kylmää vettä

Päällinen:
3 prk persikkasosetta
2 liivatelehteä (alkup. 3)
tilkka vettä

Murusta piparit/keksit esimerkiksi pienessä pussissa lihanuijalla hakaten tai monitoimikoneen leikkurinterällä. Sulata rasva. Sekoita murustetut piparit ja rasva keskenään ja taputtele leivinpaperirinkulalla vuoratun irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle.
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, lisää joukkoon vanilja"tuorejuusto" sekä persikkasoseet. Mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
Kuumenna vesi mikrossa tai kasarissa kiehuvaksi, liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet, anna jäähtyä hetki. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle, anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

Päällinen: Liota liivatteet ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Sekoita huolellisesti persikkasoseisiin ja kaada sitten varovasti hyytyneen kakun päälle. Anna hyytelöityä vähintään puoli tuntia.



Koristeet -kukkanen ja liperit- ovat sokerimassaa. Puoli vuorokautta kuivuneet koristeet pysyivät siisteinä kakun päällä noin tunnin ennen kuin alkoivat pehmetä, eli yllättävästi ne kestivät näinkin kostealla alustalla. Kakusta tykättiin kovasti, ja aloin jo pohtia seuraavan hedelmäkakun makua. Päärynä kenties? Vaiko banaani?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Viinimarjatorttu


 Tämä leivonnainen on sekoitus kaikkea: tavallista kakkua, piirakkaa ja juustokakkua. Hyvää, ja teema-lautaselle mahtuvana koko on pieneen talouteen juuri sopiva. Pohjana on  appelsiinimehulla kostutettu yhden munan sokerikakkupohja, päällä liivatteella hyydytetty kerma-rahka-viinimarjahyytelöseos, päällä mustaviinimarjakeko ja rouhittua valkosuklaata. Pikapursotukset kerma-rahka-seoksella suoraan muovipussista. Ohjetta en viitsi tähän kirjoittaa, koska en eri ainesten määriä ihan tarkkaan enää muista.

Mmmm, marjoja, kermaa ja valkoista suklaata... Ei näistä aineksista voi tulla kuin hyvää!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Rahka-juustokakku

Suomen ainoa mielestäni lukukelpoinen naistenlehti, Kodin Kuvalehti, julkaisi tuoreessa numerossaan rahka-juustokakun ohjeen, ja innostuin kehittämään siitä oman versioni. Tällainen siitä tuli:



Millaisella ohjeella tämä sitten toteutui?

Pohja:
Pakastealtaan murotaikina (vaivattomuus on avainsana näin raskaan työputken edellä)

Täyte:
500g maitorahkaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
0,5 dl puolukoita

Pinnalle:
1 / 1,5 dl puolukoita
1 dl karpalo-rypälemehua
1 liivatelehti

(tomusokeria)

Ja ohje on jälleen mökkitasoa, siis helppo: Painele taikina vuoan reunoille ja ripottele sen päälle puolukoita. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan. Paista 45 minuuttia 175 asteessa uunin alimmalla tasolla. Kun piirakka on jäähtynyt, ripottele sen päälle puolukat. Liota liivatelehti kylmässä vedessä, kiehauta mehu ja sekoita kuivaksi puristettu liivatelehti mehuun. Kaada marjojen päälle ja jäähdytä. Koristeeksi voit siivilöidä tomusokeria.

Tämä piirakka on herkkua aikuiseen makuun, sillä se ei ole liian makea ja rahka tekee täytteestä keveän. Kannattaa kokeilla silloin, kun jotain "tarttis tehrä" mutta aikaa, välineitä tai viitseliäisyyttä kovin suuritöisiin herkkuihin ei ole.




maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ennenaikainen pääsiäiskakku

Kävin alkukeväästä vanhemmillani, ja tokihan siellä piti jotain leipoa kun kiitollisia syöjiäkin oli. Inspiraation lopputuloksena syntyi sitruksinen juustokakku, tarkka ohje on painunut jo historian hämärään. Koristeluidea alunperin Kinuskikissalta.