Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muffinsit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muffinsit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 8. lokakuuta 2012

Amerikkalaiset suklaamuffinsit

Suklaamuffinseja joissa on paljon suklaata, kuului toive.

Niitä tehtiin.




Netti on puolillaan näitä ohjeita, mutta laitetaan nyt tämäkin näkösälle:

200 g voita
4 munaa
2 dl maitoa
5 dl luomuruokosokeria
4 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
5 dl kokojyvävehnäjauhoja
3 dl luomuvehnäjauhoja
1 dl raakakaakaojauhetta (pussinpohjat kaapista)
200 g Fazerin tummaa suklaata
70 g valkoista suklaata, strösseleitä ja tomusokeria

1. Sekoita pehmeä voi, munat, maito ja sokerit.
2. Lisää jauhot, kaakao ja leivinjauhe.
3. Rouhi suklaa ja heitö sekaan taikinaan.
4. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Koristele mielesi mukaan. Itse kuorrutin osan tomusokerilla ja osan sulatetulla valkosuklaalla ja strösseleillä.

Helppoa kuin heinänteko!

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Porkkanamuffinit



Tällä ohjeella piti alunperin syntyä porkkanakakku, mutta kakkuvuoan sijaan taikina päätyikin silikonisiin muffinivuokiin. Ohje ilman omia muunnoksia löytyy täältä.

2 ½ dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
¾ tl kanelia
200-300g porkkanaa hienoksi raastettuna
0,5 dl öljyä
2 kananmunaa

1. Sekoita kuivat aineet.
2. Lisää mukaan porkkanaraaste ja öljy.
2.  Lisää kananmunat ja vatkaa muutama minuutti sähkövatkaimella.
4. Jaa muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuorrute valmistui jotenkin näin: 1 dl kuohukermaa, 1 prk vaniljatuorejuustoa, jonkinmoinen määrä sokeria (testaa, mikä määrä sopii makuusi). Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja sokeri ja pursota jäähtyneiden muffinien päälle.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Nopeat suklaa-banaanimuffinit

... Ja vielä ihan Lidlin silikonivuoissa tarjoiltuna, mutta olivat kuulemma hyviä. Hyvä niin!

En muista lainkaan, mistä löysin ohjeen. Näitä lienee netti pullollaan...

tiistai 13. joulukuuta 2011

Banaani-suklaamuffinsit

Nämä muffinsit syntyivät piparkakkumuffinsien kanssa samalla uuninlämmityksellä. Heti uunista ottamisen jälkeen nämä eivät ole parhaimmillaan, vaan kaipaavat epäilemättä päivän-pari maustumisaikaa ennen syömistä. Allekirjoittaneeltahan tällainen ei onnistu lainkaan, mutta onneksi muffinsit jäivät toiseen kotiin odottamaan aikaansa.

Ohje (12 isoa muffinsia):
150 g margariinia tai voita
1,5-2 dl sokeria
2 munaa
1 pieni, ruskeapilkkuinen banaani
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 dl maitoa
6 kpl suklaakonvehteja

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmunat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää seokseen lopuksi maito ja haarukalla muusattu banaani. Lusikoi taikinasta puolet isoihin muffinsivuokiin, paina keskelle puolikas konvehti ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Koristele tomusokerilla, jos aika antaa myöten (minulla ei antanut).

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Piparkakkumuffinsit

Jotain jouluista teki mieli leipoa vanhempien pakasteeseen vierasvaroiksi. Ohje on täältä, ainoastaan kardemumma on jätetty pois ja korvattu kolmella teelusikallisella piparkakkumaustetta. Hyvää, helppoa ja jouluista!


Valitettavasti tällä hetkellä käyttämässäni tietokoneessa ei ole kuvankäsittelymahdollisuutta, mutta tuolta ne siis näyttivät.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Minttusuklaamuffinsit



Nopeatekoiset muffinsit taitavat olla suosikkileivonnaisiani siitäkin huolimatta, että enää leivon herkkuja vain hyvin harvoin. Nämä päätyivät viemisiksi äitini syntymäpäiville diilillä "tee sinä se paisti, niin minä tuon jälkkärin". Juhlia ei siis varsinaisesti ollut, vaan söimme ja kahvittelimme lähipiirin voimin. Marraskuu kyllä kaipaa kipeästi lisää ihania, valoisia juhlia - voisiko joku mennä lähiviikkoina vaikka naimisiin tai keksiä jotain muuta juhlittavaa, pliis?

Näiden muffinsien ohje on suoraan Pullahiireltä. Ihana ohje, tästä syntyi rapeakuorisia ja maistuvia muffinseja!

Muffinsitaikina (12 isoa tai 18 pienempää muffinsia):

3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 munaa1 dl maitoa
100g voi/margariinia
1 dl minttusuklaarouhetta (esim. Marianne crush)

Kuorrute (Pullahiireltä sekin, mutta eri ohjeesta ja aika lailla muokattuna - vinkki: älä tee näin vaan tee linkitetyn ohjeen mukaan, uskon lopputuloksen olevan alkuperäisellä ohjeella parempi):

80g tummaa suklaata
2 valkuaista
0,5 dl sokeria

1,5 dl tomusokeria
100g voita
2 rkl kaakaojauhetta

minttusuklaarouhetta, esim. Marianne Crushia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko munien rakenne ja lisää joukkoon maito. Sekoita nämä keskenään. Sulata margariini/voi ja lisää se edellisiin. Lopuksi lisää vielä minttusuklaarouhe. Sekoita massa tasaiseksi ja jaa muffinssivuokiin. Halutessasi käytä muffinssipeltiä. Paista 175 asteessa n. 15 min. Voit kokeilla muffinssien kypsyyttä puutikulla (esim. hammastikku). Jos taikinaa tarttuu tikkuun paista vielä muutama minuutti ja kokeile uudestaan. Nosta muffinssit ritilän päälle jäähtymään.

Tee kuorrute. Sulata suklaa ja lisää joukkoon valkuaiset ja sokerit sähkövatkaimella sekoittaen. Kun seos alkaa olla vaahtomaista, lisää siihen pehmeä rasva ja kaakaojauhe. Vatkaa ja anna jämäköityä kylmässä hetken aikaa. Pursota muffinsien päälle ja koristele minttusuklaarouheella.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Rapeat ananasmuffinsit


Näiden ananasmuffinsien ohjeen idea on napattu mukaan jonkun linkittämänä Tasty Cake-blogista, johon ohje taas oli lainattu Emerald Citystä ja niin edelleen. Ajattelin, ettei noin lainattu ohje voi olla huono, ja päätin kokeilla munattomien muffinsien tekoa. Sorvasin ohjeesta ananasmuffinsit ja tein päälle rapsakan kaurapinnan. Rapean kaurainen kuorrute ei toki jätä ulkonäössä taakseen yhtäkään kauniisti kuorrutettua kuppikakkua, mutta maistui mainiolta ja on helppotekoinen. Kannattaa kokeilla!

Ohje (12 isoa muffinsia):

2dl    sokeria
1tl     leivinjauhetta
0,5tl  soodaa
1tl     vaniljasokeria
1 dl ananasmehua
1 prk ananaspaloja
1dl    ruokakermaa
1dl    öljyä

Kuorrute:
1 dl kaura- tms hiutaleita
25 g voita tai margariinia
0,5-1 dl sokeria

Sekoita taikinan kuivat ainekset keskenään. Lisää ananaspalat, rasva ja nesteet. Lusikoi taikina muffinsivuokiin. Sulata voi tai margariini, lisää siihen kaurahiutaleet ja sokeri ja sekoita. Ripottele kuorrutetta muffinsien päälle. Sulata voi ja lisää siihen sokeri ja kaurahiutaleet samalla sekoittaen. Lisää muffinsien päälle ja paista 175 -asteessa 20-25 min.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Mud cake-muffinsit


Luulin olevani kovinkin originelli, kun keksin tehdä miehen pyytämän mudcaken eli mutakakun sijaan mutamuffinseja, vaan enpäs ollut. Ainakin  Crazy Baker ja Ewelyn ovat tehneet vastaavia, ja heidän ohjeellaan toteutin omanikin. Vaalean siirapin vaihdoin tummaan kun kaapissa sattui olemaan sitä, mutta muita muutoksia en tehnyt. Hyvää tuli! Koristelin muffinsit  vispi-rahkaseoksella, toki jäätelökin olisi käynyt. Itseasiassa muffinsit olivat herkullisia myös ilman kuorrutusta, mutta ystävänpäivän kunniaksi päätin nähdä hieman ekstravaivaa. Eiväthän nuo keskeltä kuopalla olevat muffinit kovin kauniitakaan ole... Rakenne ja maku näissä olivat kuitenkin juuri oikeat, eli mutakakun ystävät pitävät näistä varmasti!

Ohje:
2 kananmunaa

2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
0.5 dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl vehnäjauhoa
1dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g tummaa suklaata

Kuorrutus:
1 prk Flora Vispiä
125 g (1/2 Ehrmann-purkillista) rahkaa
100 g lime-valkosuklaarahkaa
Sokeria maun mukaan

Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot, kaakao, suola sekä leivinjauhe. Sekoita sula voi, siirappi ja öljy keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää jauhoseos, sekä lopuksi sulatettu suklaa. Annostele muffinivuokiin, paista 175 asteessa uunin keskitasossa 12 minuutin ajan. Anna jäähtyä. Vatkaa Flora Vispi ja sekoita siihen rahkat. Mausta sokerilla mieleiseksesi ja pursota.


lauantai 15. tammikuuta 2011

Auramuffinit


Kaupan leivät eivät houkutelleet taannoin ruokaostoksilla, ja kun vapaapäivä oli niin päätin vaihteeksi tehdä sämpylöitä. Sämpylöitä teinkin, mutta koska työnantajan joululahjaksi antaman juustotarjottimen homejuusto odotti edelleen jääkaapissa, tein lisäksi näitä juustoisia muffinseja. Idean nappasin täältä ja sovelsin ohjeesta jääkaappini senhetkisen sisällön mukaisen. Huippuhyviä ja nopeatekoisia suolapaloja, suosittelen!

Ohje (18 keskikokoista muffinia):
2,5 dl vehnäkauhoja
2,5 dl sämpyläjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 munaa
2 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
100 g voita tai margariinia sulatettuna
Homejuustoa maun mukaan (minulla meni alle 100 g)
Päälle juustoraastetta tai fetaa

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää maito, munat ja sulatettu voi. Sekoita
3. Laita lusikallinen taikinaa muffinsivuoan pohjalle, lisää päälle n. teelusikallisen kokoinen pala homejuustoa ja peitä taikinalla.
4. Ripottele muffinsien päälle juustoraastetta tai paina takinaan fetakuutio.
5. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.


Kerrankin meillä on kukkia!
Uskomatonta miten paljon leikkokukat - itseostettuinakin- ilahduttavat värikkyydellään. Suonette siis anteeksi epäkelvon kuvan, halusin vain saada ihanat kukkani tännekin.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Pätkismuffinsit

Vilkkilässä muutetaan taas pian -blogin nimi ei siis ole tuulesta temmattu- joten kaappien tyhjentäminen oli laitettava vauhtiin jälleen kerran. Tein tutulla ohjeella pätkismuffinseja, joita en kiireen vuoksi koristellut ollenkaan vaan laitoin suoraan pakasteeseen syöjiä odottamaan.


Ohje:

1 Pätkis Mini Bites -pussi
150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

Leikkaa puolet Pätkis-pussin suklaista rouheeksi ja säästä loput muffinssien sydämiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi mini-Pätkis ja peitä taikinalla. Taikinasta saat noin 12 kpl isoja muffinseja. Paista 225 asteessa 12-15 min. Anna jäähtyä. Voit koristella muffinsit esimerkiksi kermavaahdolla.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Nougat-muffinsit



Aina ei viitsi keksiä pyörää uudelleen. Edellisen postauksen kakun kanssa samalla kertaa syntyivät nämä Kinuskikissan kehittämät herkulliset muffinsit, jotka päätyvät takuulla vielä uudelleenkin uuniini. Jos pidät suklaasta, kokeile - et pety! Tässä vielä ohje suoraan Kinuskikissalta lainattuna:

Taikina:
150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa tai kermaa

3 patukkaa (54 g/kpl) Maraboun Dubbel Nougat:ta


Leikkaa noin puolet (1,5 pakettia) nougat:ta paloiksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle nougat-pala ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 13-15 min. Anna jäähtyä.
Sulata loput nougat:sta kattilassa ja käytä muffinssien koristeluun

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Puolukka-valkosuklaamuffinsit

Poikkeuksellisen pitkää ja lämmintä kautta seurasi ainakin täällä Pohjois-Suomessa vilpoinen sunnuntai. Mikä loistava tekosyy leipoa! Kulman takana oleva syntymäpäiväni sai minut hetken miettimään kakun leipomista, mutta päätin muffinsien riittävän -varsinaisia juhlia ei tule, vaan piipahdamme vanhemmillani mieheni kanssa ohikulkumatkalla. Nämä muffinsit ovat siis viemisiä lapsuudenkotiini (eivät tosin yllätys, enää!).

Ohje on Kaurislapsen maailman paras muffinsiohje, johon käytin noin 1,5dl puolukoita ja 70g Pandan valkosuklaata rouhittuna. Suklaata olisi voinut sulattaa päällekin, mutta tällä kertaa en viitsinyt sitä tehdä. Ohetta suosittelen kaikille laiskoille leipureille, on nimittäin varsin nopeatekoinen ja hyvä! Yhdestä annoksesta taikinaa tuli 15 muffinsia. Kauniit muffinsivuoat voitin Eveliinan blogiarvonnasta kauan sitten, ja nyt vihdoin raskin käyttää ne.

Mitä näihin herkkumuffinseihin sitten tuli?

Taikina:
3,5 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa tai maitoa
2 munaa
100g sulaa margariinia
1,5 dl puolukoita
70g valkosuklaata

Ohje:
Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet joukkoon, marjat viimeisenä. paista 15-20 minuuttia 200 asteessa.

Helppoa, eikö?

                                                  

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Pätkis- ja salmiakkimuffinseja

... syntyi ihan vain halusta "tehdä jotain uutta". Onneksi lähipiirissä oli vapaaehtoisia testimaistajia ja sain syyn alkaa väkertämään näitä. Hyviä tulikin, etenkin nuo salmiakkiset muffinsit olivat kaltaiselleni aloittevalle leipurille uutta ja niin hyvää...




Ohjeet suoraan Kinuskikissalta, tästä ja tästä.  Kiitos sinne minne kiitos kuuluu!