Vilkkilässä vilisee, ei kissoja vaan ihmisiä, jotka eivät asu missään. Koti on siellä missä uuni lämpiää ja rakkaat ihmiset istuvat hetkeksi saman pöydän ääreen. Tervetuloa mukaan!
perjantai 26. helmikuuta 2016
Terveellinen linssipiirakka
Pitkästä aikaa on taas tullut touhuttua keittiössä, ja nyt kohdalle tuli niin hyvä ohje että halusin kirjoittaa sen muistiin. Siispä: ääriterveellinen linssipiirakka (ideakeittiöstä). Toteutin piiraan melkein suoraan ohjeen mukaan, eli näin:
Pohja:
1dl ruisjauhoja
1,5 dl sämpyläjauhoja tms.
1,5 dl raejuustoa
25g margariinia.
Sekoita aineet ja paista 10 minuuttia 200 asteessa.
Täyte:
2,5 dl punaisia linssejä (keitä vajaa 10 minuuttia ja siivilöi vesi pois)
200 g raejuustoa
1 sipuli ja 3-4 valkosipulinkynttä (pehmennä pannulla)
4 munaa
1-2tl suolaa, mustapippuria, persiljaa
Sekoita aineet, levitä vuokaan ja viipaloi päälle pari tomaattia. Paista 35 minuuttia 200 asteessa.
perjantai 19. heinäkuuta 2013
Juustopatongit
Otsikko valehtelee, sillä näissä patongeissa oli muutakin kuin juustoa. Mutta miltä kuulostaisivat salamijuustopatongit tai palvikinkku-savuporosulatejuusto-edampatongit? Sitäpaitsi salamikin oli oikeasti lähikaupan meetvurstia.
Paljon aikaa on taas kulunut edellisestä päivityksestä. Työt ja elämä verkon ulkopuolella haittaavat harrastuksia - mutta aina sitä jottain meidänkin keittiössä... Viimeaikaiset leipomukset ovat vain olleet enemmän arkisarjaa, ei mitään erityisen kuvattavaa ja reseptitkin ovat useimmiten olleet näitä vanhoja hyviä. Tämä resepti täytteitä lukuunottamatta oli kuitenkin Hellapoliisilta:
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
25 g hiivaa
ripaus suolaa
3 rkl öljyä
5-6 dl vehnäjauhoja
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja ruokaöljy.
Lisää jauhot ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi, lisää tarvittaessa jauhoja.
Anna taikinan kohota liinan alla.
Jaa taikina kolmeen osaan ja pyöritä palloiksi.
Kaulitse pallot yksitellen suorakaiteen mallisiksi levyiksi, kääri viistottain tiiviiksi rulliksi, anna kohota liinan alla.
Paista 250 asteisessa uunissa 7-10 minuuttia (oma lisäys: tai noin 13 minuuttia 225 asteessa, jos leivinpaperisi ei kestä kuumempaa uunia).

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Sydänkakku sairaalasta päässeelle
Varsin tavallinen täytekakku, jossa taisi olla jotain vanukasrahkaa. Hyvää, eikä edes sokerimassapinta häirinnyt. Kakku on koottu yhden pellin kokoisesta kääretorttupohjasta.
perjantai 3. toukokuuta 2013
Suklaiset pupumuffinit
... tai oikeastaan nämä olivat nougatmuffineja, mutta tulihan pupuille valkosuklaasta sentään töpöhännät. Ohje on alunperin Kinuskissalta ja tässäkin blogissa jo nähty. Nämä puput lähtivät kylästelyviemisiksi.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Sähkökakku
Ei lisäoppi ojaan kaada. Nyt syötiin sähkökunnossapitoasentajan kunniaksi kakkua. Täytteessä oli valkosuklaavanukasta, maistui!
lauantai 10. marraskuuta 2012
maanantai 8. lokakuuta 2012
Amerikkalaiset suklaamuffinsit
Suklaamuffinseja joissa on paljon suklaata, kuului toive.
Niitä tehtiin.
Netti on puolillaan näitä ohjeita, mutta laitetaan nyt tämäkin näkösälle:
200 g voita
4 munaa
2 dl maitoa
5 dl luomuruokosokeria
4 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
5 dl kokojyvävehnäjauhoja
3 dl luomuvehnäjauhoja
1 dl raakakaakaojauhetta (pussinpohjat kaapista)
200 g Fazerin tummaa suklaata
70 g valkoista suklaata, strösseleitä ja tomusokeria
1. Sekoita pehmeä voi, munat, maito ja sokerit.
2. Lisää jauhot, kaakao ja leivinjauhe.
3. Rouhi suklaa ja heitö sekaan taikinaan.
4. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Koristele mielesi mukaan. Itse kuorrutin osan tomusokerilla ja osan sulatetulla valkosuklaalla ja strösseleillä.
Helppoa kuin heinänteko!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)