sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Herkkusuun sarvet

Uuden vuoden aattona alkoi vihdoinkin tuntua siltä, että jotain voisi jopa tehdäkin. Makeaa ja suolaista, jotain nälkään ja jotain muuta herkutteluun. Vatsantäytteeksi tein sarvia, joiden ohje (kuten seuraavassa merkinnässä tulevan kakunkin) on hieman muunneltuna Kodin Kuvalehden Kotileipurin neljä vuodenaikaa -kirjasta (kirj. Marita Joutjärvi) vuodelta 1991.Ohjeesta tulee 16 mukavan pulleaa sarvea.


Taikina:
3 dl maitoa
50g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
1/2 dl juustoraastetta
9 dl vehnäjauhoja
100 g voita tai margariinia

Täyte:
70 g sinihomejuustoa
joululta jäänyttä kylmäsavukaritsaa pikkupaloina (eläköön yrityslahjat!) ja juustoraastetta - määriä en osaa arvioida, mutta vähän

Koristeeksi:
juustoraastetta
pellavansiemeniä

1. Liuota hiiva maitoon, sekoita joukkoon muna, suola, juustoraaste ja jauhot. Lisää taikinaan viimeiseksi sulatettu, jäähtynyt rasva. Alusta taikina ja anna sen levätä hetki.
2. Jaa taikina kahteen osaan, kauli ne levyiksi ja jaa molemmat kahdeksaan sektoriin. Laita toisen levyn sektoreihin täytteeksi homejuustoa ja toiseen lihaa ja juustoraastetta, rullaa ne sarviksi ja anna sitten nousta liinan alla puolisen tuntia.
3. Voitele kohonneet sarvet munalla, ripottele toisiin sarviin pinnalle juustoraastetta ja  toisiin pellavansiemeniä erottaaksesi eri täytteillä olevat sarvet toisistaan.
4. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.

Sarvet ovat etenkin lämpiminä herkullisia! Täytteeksi voisi kokeilla myös tuorejuustoa, mahtaisi olla hyvää sekin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti