sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Juustopallerot

Ihan vain muffinsipellillisen vuoksi en viitsinyt uunia lämmittää ja pakkasessa oli vajaa pussi juustoraastetta, joten nappasin idean helppotekoisista juustoisista kekseistä Kirsin blogista. Muokkasin ohjetta jonkin verran, joten alla oma versioni. Näistä ei siis tullut rapeita keksejä, vaan hieman pehmeämpiä herkkuja. Chiliä olisi saanut olla hiukan enemmän, mutta hyvältä maistuivat näinkin.

Taikina:

100g margariinia
150g juustoraastetta (minulla Lidlin kaksiväristä, 17 %)
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl basilikaa
1 tl chilimaustetta

Ohje:

Sekoita kaikki aineet keskenään, rasvasta ja juustoraasteesta aloittaen. Paista noin 15 minuuttia 175 asteessa.


Jälkihuomio: Jäähdyttyään pallerot eivät enää olleet parhaimmillaan, vaan ne muuttuivat jokseenkin "leipämäisiksi" ja makukin tuntui haihtuvan lämmön mukana. Suoraan uunista tai uudelleen lämmitettyinä nämä maistuvat huomattavasti paremmilta!

Puolukka-valkosuklaamuffinsit

Poikkeuksellisen pitkää ja lämmintä kautta seurasi ainakin täällä Pohjois-Suomessa vilpoinen sunnuntai. Mikä loistava tekosyy leipoa! Kulman takana oleva syntymäpäiväni sai minut hetken miettimään kakun leipomista, mutta päätin muffinsien riittävän -varsinaisia juhlia ei tule, vaan piipahdamme vanhemmillani mieheni kanssa ohikulkumatkalla. Nämä muffinsit ovat siis viemisiä lapsuudenkotiini (eivät tosin yllätys, enää!).

Ohje on Kaurislapsen maailman paras muffinsiohje, johon käytin noin 1,5dl puolukoita ja 70g Pandan valkosuklaata rouhittuna. Suklaata olisi voinut sulattaa päällekin, mutta tällä kertaa en viitsinyt sitä tehdä. Ohetta suosittelen kaikille laiskoille leipureille, on nimittäin varsin nopeatekoinen ja hyvä! Yhdestä annoksesta taikinaa tuli 15 muffinsia. Kauniit muffinsivuoat voitin Eveliinan blogiarvonnasta kauan sitten, ja nyt vihdoin raskin käyttää ne.

Mitä näihin herkkumuffinseihin sitten tuli?

Taikina:
3,5 dl jauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa tai maitoa
2 munaa
100g sulaa margariinia
1,5 dl puolukoita
70g valkosuklaata

Ohje:
Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet joukkoon, marjat viimeisenä. paista 15-20 minuuttia 200 asteessa.

Helppoa, eikö?

                                                  

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Mökkipiirakka

Aherruksen täyttämä viikonloppu mökillä vaati veronsa tällä kertaa suolaisen piirakan muodossa. Raskas työ ja raskaat huvit -ja ruoat myös! Piirakka maistui hyvältä ja valmistui todella nopeasti, loistavaa mökkiruokaa siis. Tästä ei ollut mitään ohjetta, mutta jokainen kotileipuri lienee tehnyt vastaavia piirakoita itsekin ja huomannut, että melkein mikä vain maistuu hyvältä tämäntyyppisessä piirakassa. Tällaista sain minä aikaan:


Pohja:
Valmis piirakkataikina (Pirkka)

Täyte:
1/2 rasiaa kirsikkatomaatteja
1/2 paprikaa
Muutama kalamata-oliivi (ei siis niitä suolavedessä liotettuja mukaoliiveja, joiden hinta on alle euron tölkki)
Fetajuuston halpissiskoa (kulkee muistaakseni salaattijuuston nimellä: salaattiin säästetään sitten se oikea, hyvä feta jos -omassa tapauksessani: kun!- jommasta kummasta on pihistettävä)

Ja lopuksi päälle:
2 dl ruokakermaa
2 munaa
Aavistus suolaa
Isompi aavistus mustapippuria
Makunsa lähes jo haihduttanutta pizzamaustetta mökin varastoista

Paistetaan puolisen tuntia 225 asteessa




keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Lakritsi-sitruunakakku

Tästä kakusta piti tulla yhdistetty myöhästynyt äitienpäivä- ja tervetuloa kotiin -kakku, ja toki siitä tulikin. Lopputuloksen onnistumisesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Ensimmäinen "virheeni" oli tietysti se, että päätin (maun vuoksi, toki) käyttää kerrankin oikeaa kuohukermaa koristelussa. Pursotukset eivät tästä johtuen ole kovin onnistuneet, ja sitten yritin vielä peittää epäonnistunutta jälkeä laittamalla kermaa vähän lisää... ja kun sitten vielä lisäsin Tuttifrutti Crushia ja kukkasiakin, niin kakku on jokseenkin täynnä. Vähemmän olisi ollut enemmän ulkonäkömielessä, mutta lakritsikuorrutus on sen verran tujua että halusin pinnalle jotakin raikastamaan makua, ja siitä tämä karkkimurska ja kaupan valmiskukat -yhdistelmä.Maultaan kakku oli mielestäni hyvä, mutta en ehkä tarjoaisi tätä varsinaisissa juhlissa -lakritsin käyttö kakussa jakanee mielipiteitä... Lisäksi tekisin suosiolla kakkuun kolme kerrosta, joista kahteen laittaisin sitruunatäytteen. Nyt kerroksia on vain kaksi, ja sitruuna olisi voinut tulla enemmänkin esille.

Pohja:
6 munan kääretorttupohja

Lakritsi- ja sitruunatäytteet tein Kinuskikissan ohjeilla niitä hieman muokaten. Lakritsitäytteeseen käytin vain 100g (ohjeessa 125g) Kick-patukoita, ja tykkäsin kovasti. Veriappelsiinijogurtin korvasin tavallisella appelsiinijogurtilla, sitruunamehua laitoin aavistuksen enemmän ja tuorejuustoa käytin vain 75g.

Kuorrutteessa on 0,5 prk Rainbow lakritsikastiketta, 1 liivatelehti ja hitunen mietoa sitruunamehua (ei maistunut lopputuloksessa). Pursotuksiin meni 0,5 prk kuohukermaa. Kakun reunat ovat tasaiset, mutta niihin väkersin lakritsamatosta sydämiä ja tervetuloa-sanan. Tästä en jostain syytä muistanut ottaa kuvaa.


 

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kinuski-puolukkaleivokset

Oma äitini oli reissussa äitienpäivänä, mutta eihän näin hyvää tekosyytä leipomiselle voinut jättää käyttämättä. Päädyin sitten tekemään pikaiset kääretorttuleivonnaiset isovanhemmilleni vietäväksi. Käyttämäni pelti oli hieman omaani suurempi, joten tein peruskääriksen puolitoistakertaisena. Yleistoiveena mummoillani on se, etteivät leivonnaiset ole ihan supermakeita ja keveydestäkin saa plussaa, ja tämä näkyy sekä täytteessä (mm. kevennys rahkalla) että kuorrutteessa (en päällystänyt koko leivonnaisia). Kinuski puolestaan jähmettyy suhteellisen nopeasti, ja mikäli syöjä haluaa vältellä ylimääräistä makeutta niin se myös irtoaa kokonaisena nätisti vaikka lautasen reunalle.

Pohja:
6 munaa
2,25 dl sokeria
1,5 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri.  Lisää kuivat aineet ja sekoita. Paista 225 asteessa 7-10 min. Kumoa paistamisen jälkeen sokeroidulle leivinpaperille jäähtymään.

Täyte:
1 prk Flora Vispiä
250g rahkaa (Ehrmann)
100g maustamatonta tuorejuustoa (Pirkka, kevyt)
2 liivatelehteä
1 dl itsetehtyä puolukkahilloa
Maun mukaan sokeria ja vaniljasokeria (tarvittava määrä vaihtelee mm. hillon makeudesta riippuen).

Vaahdota Flora vispi ja lisää siihen rahka, tuorejuusto ja sokeri. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä ja sulata ne sitten tilkkaan kiehuvaa vettä. Lisää liivatteet kermaseokseen ja laita hetkeksi kylmään ennen täyttämistä.

Itse laitoin puolikkaan tortusta täyttämisen jälkeen pakasteeseen. Tällä kinuskimäärällä kuorrutin siis vain yhdeksän palaa, en koko torttua.

Kuorrute:
2dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
0,25 dl siirappia
(1rkl voita, 1 tl vanilliinisokeria)

Sekoita kaikki aineet kattilassa ja keitä kunnes kinuski sakenee. Minulla tähän meni puolisen tuntia, mutta joissakin ohjeissa kinuskin keittoajaksi annetaan vain 10 minuuttia. Riippunee siis liedestä ja kattilasta miten kauan sakeneminen kestää. Lopuksi lisäsin aavistuksen voita ja vanilliinisokeria kiiltoa ja makua antamaan, mutta nämä eivät ole välttämättömiä.

Koristelu:
Puolukoita
0,5 prk Flora Vispiä