tiistai 27. huhtikuuta 2010

Yhden miehen voileipäkakut

Aiemmin linkittämälläni voileipäkakun ohjeella mentiin taas. Ainekset tällä kertaa Lidlistä, ja maku olikin erilainen kuin aiemmissa: jotenkin vähemmän raikas ja suolaisempi. Koristeilla koetin sitten keventää makua. Molemmat kakut ovat yhden paahtoleipäviipaleen kokoisia, leipäkerroksia on neljä.




maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ennenaikainen pääsiäiskakku

Kävin alkukeväästä vanhemmillani, ja tokihan siellä piti jotain leipoa kun kiitollisia syöjiäkin oli. Inspiraation lopputuloksena syntyi sitruksinen juustokakku, tarkka ohje on painunut jo historian hämärään. Koristeluidea alunperin Kinuskikissalta.

Kevyt voileipäkakku

Kinuskikissan ohje sai minut kerrankin tekemään voileipäkakkua täysin ilman syytä. Ei kai sellaista voileipäkakkua olekaan, joka on sekä kevyt että herkullinen? Kyllä on! Tämä tuotos on täysin ohjeen mukainen kokoa lukuunottamatta. Pinnalla on juustosiivuista ja kevytmeetvurstista tehdyt sydämet, muutama tähtityllalla pursotettu perusruusuke kevytmajoneesista (muistaakseni) ja tomaattikukkaset.




                                 Pahoitteluni talvisessa valossa otetun kuvan heikosta laadusta.

Pätkis- ja salmiakkimuffinseja

... syntyi ihan vain halusta "tehdä jotain uutta". Onneksi lähipiirissä oli vapaaehtoisia testimaistajia ja sain syyn alkaa väkertämään näitä. Hyviä tulikin, etenkin nuo salmiakkiset muffinsit olivat kaltaiselleni aloittevalle leipurille uutta ja niin hyvää...




Ohjeet suoraan Kinuskikissalta, tästä ja tästä.  Kiitos sinne minne kiitos kuuluu!

Piparkakkukirkko

Toissajouluksi syntyi yhteistyössä miehen kanssa tämä muutaman päivän näperryksen vaatinut piparkakkukirkko. Parempaa kuvaa ei harmillisesti taida olla enää tallessa. Kaavat itse kehiteltyjä, osien kiinnitys tomusokerin ja sitruunamehun seoksella. Ikkunat nallekarkkeja, ja tokihan kirkkoon myös pastori kuuluu. Stolan liturginen väri ei vain ihan osunut yksiin kaupan karkkinauhavalikoiman kanssa, mutta haitanneeko tuo. Käsi ylös, joka muistaa sen oikean värin!

Sienikakku

Taloudessamme innostuttiin reilu vuosi sitten pelaamaan vanhan, 8-bittisen Nintendon iki-ihania Mario-pelejä. Siispä mieskin sai synttäreilleen sienikakkua. Rakkaus vaahtokarkkeihin ja synttäreiden ajoittuminen keväälle ratkaisivat tästä kakusta loput. Valitettavasti en enää muista täytteitä (mahdollisesti vadelmaista?). Pälvien vihreät ovat viinirypäleitä ja pursotukset Flora vispia. Vaahtokarkkisienet kiinnitin tomusokerin ja sitruunamehun seoksella.